" Every moment of your life is infinitely

creative and the universe is endlessly

bountiful. Just put forth a clear enough

request, and everything your heart desires

must come to you."

26 marraskuu 2011

Taikan leipomossa

Löysin ruokakaappini syövereistä pussillisen kardemummaa, jonka olen joskus korvapuustihimoissani raahannut Suomesta mukanani Englantiin siinä uskossa että täältä on vaikea löytää kaardemummaa mikä ainakin omien havaintojeni mukaan pitää paikkansa 

Päätin siis vihdoin ottaa härkää sarvista ja upottaa käteni pullatakinaan. Sanottakoon nyt tässä välissä, että vaikkakkin itse tituleereisin itseni varmaan maailman parhaaksi leipuriksi, on olemassa erinäisiä yksilöitä, joilla luultavasti on aiheesta eriävä mielipide ja että tuotokseni eivät nyt ihan aina ole vastanneet omiani, tai muiden odotuksia. Syynä tähän lienee se, että en kovinkaan ahkerasti harrasta desimittoja, grammamäärien tsekkaamista ynnä muuta toisseikkaista leipomiseen liittyvää juttua. 

Eli siis; Taikan herkullinen korvapuustiresepti

-Sekoita joku puoli desiä maitoa johonkin puoleen purkilliseen hiivaa (joku 50grammaa)
-Sotke sekaan muna, pari desiä sokeria ja järkyttävä määrä vehnäjauhoja. Laita jauhoja kuitenkin 750grammaa kilon sijasta, koska unohdit käydä kaupassa hakemassa lisää jauhoja. 
-Pistä apulaisesi murskaamaan epämääräinen määrä kardemummaa hienommaksi kahvimukin ja lusikan avulla. 
-Jätä kohoamaan siksi että taikina on kaksinkertaistunut kooltaan

Ole kuitenkin liian malttamaton ja ota taikina kohoamasta jo kymmenen minuutin kuluttua. 

Vaikka ohjeissa sanotaan, että kauli taikina kahteen 50cm x 50cm neliöön, huomaa että taikinasi ei riitä edes yhteen. 

Rullaa taikina rullalle ja leikkaa siitä viipaleita ja kutsu niitä korvapuusteiksi. 





 Ota välissä kuvia keittiön kaapeista. 
 Mun mielestä nää näyttää enemmän joltain liha-dumplingeilta kuin korvapuusteilta.

Mä oon ihan tyytyväinen että mun englantilainen yleisö ei ollut tietoisia siitä, mitä korvapuustit on ja miltä niitten tulis näyttää/maistua. Itse vieritän syyn englantilaisen hiivan harteille. Kaikki mun täällä tekemät hiivapitoiset tuotokset on aina ollut kivikovia. 

Kuitenkin mun yleisö onnistui syömään muutamat puustit (varmaan puhtaasta kohteliaisuudesta) ja kanelin ja kardemumman tuoksu nyt on itsessään jotain maailman parasta, että mua ei haittaisi vaikka leipoisin näitä kivikovia pulliani vaikka joka viikko ihan vaan sen tuoksun vuoksi. 

1 kommenttia:

Sari kirjoitti...

hahahahahhaa ihania pullia :D <3