taikuus

no life

2012-01-21T13:58:00.000-08:00

Jos jotakuta sattumoisin kiinnostaa, niin minulla on ollut aika epämiellyttävä ja uuvuttava viikko aika monella elämänsaralla. Ainoastaan töissä sain eilen niin paljon kehuja, että niiden siivellä koitan sunnuntaihin asti.

Minkäänlaista verbaliikkaa minusta ei ole nyt puristettavissa. Jos voisin päättää, teippaisin itseni sisälle isoon pahvilaatikkoon ja lähettäisin itseni lentorahtina Moldovaan.

Tässä muutama kuva lauantai-aamustani.

Heräsin aikaisin aamulla huolimatta siitä, että olimme eilen paikallisen Occupy Wallstreet-liikkeen järjestämässä gabbaillassa. Ajattelin ladata soittimeni täyteen gabbaa ja kuunnella sitä tästlähin kuntosalilla. Kunnon aggremusaa.

Mua jaksaa aina hymyilyttää toi tonttu, jonka meikäläisen mamma englantivierailullaan osti koristamaan meidän sammalkukkaruukkua. Kumma kyllä sitä ei ole vielä varastettu. Toisin kuin meidän molemmat roskikset ja pyykkinaru.

Tää on mun "jumankauta ottaa päähän viettää taas lauantaipäivä yliopistolla"-ilme

Miksei yksikään mun luennoista ole koskaan missään näissä ihanista keskusaukean kauniista rakennuksista?

Sen sijaan ne on aina joissakin noista rumista taustalla lymyilevistä tiililaatikoista.

Voi hyvä luoja miten huonoa tekstiä. Menenpä tästä nukkumaan!

vote or die

2012-01-17T14:47:00.000-08:00

Mikään ei mua tässä maailmassa ärsytä niin paljon kuin ihmiset jotka eivät äänestä. Ymmärtäisin, jos oltaisiin nyt vaikkapa Valko-Venäjällä, jossa saadaksemme jotain muutakin kuin iänikuista Lukashenkoa pitäisi olla heittelemässä polttopulloja jossain Minskin keskustassa (ja sen jälkeen ottamassa vastaan vähän pampuniskuja jossain kuritushuoneella), mutta ei, ollaan Suomessa (tai no, minä en) jossa äänestääkseen ei tarvitse tehdä muuta kuin vaivautua lähimmälle äänestyspaikalle.

Erityismaininnan (ja niskalaukauksen) ansaitsevat kaikki ne laiskiaiset jotka hokevat sitä samaa mantraa "no siis se et mä en äänestä on niinku poliittinen kannanotto ku mikään ei kuitenkaa muutu". Ja sitten vielä valitat että mikään ei muutu kun et edes käytä pienintä mahdollista poliittisen vaikuttamisen keinoa hyväksesi?

Eli siis. Jos et jo äänestänyt ennakkoon, niin sitten sunnuntaina vaaliuurnille äänestämään. (Kunhan ette ainakaan Väyrystä. Tai Soinia).

Ja kun vielä on ehdolla eräs oikeasti mielekäs ehdokas! Kakkonen on ykkönen! Kukapa nyt ei äänestäisi!

happy furniture

2012-01-13T07:22:00.000-08:00

Sain tänään tuolin, jonka joskus ehdottomasti raahaan mun unelmieni kotiin. Sen oli joku tehnyt taidekurssilla pari vuotta sitten ja se oli lojunut studion nurkassa, kunnes opettaja kysyi haluaisiko joku viedä sen kotiin. Kukaan niistä äijänköriläistä ei siihen koskenut, joten raahasin sitä hymyssä suin läpi kaupungin.

Mun ideaalissa asunnossa olisi jokainen keittiön tuoli eriväriä, eri materiaalia ja eri muotoa. Mulla olisi iso, jaloilla seisova keltainen kylpyamme ja puutarha täynnä toinen toistaan mauttomampia puutarhatonttuja. Lisäksi olen aina haaveillut sellaisesta isosta niiskuneiti-herätyskellosta. Kyllä, käy jo nyt sääliksi mun tulevaa puolisoa.

Aikuistunkohan koskaan?

Toivottavasti en.

Kattokaa nyt mikä kaunokainen. Täydellinen tuoli. Ainakin kymmentä eri väriä, ja kaksi sydäntyynyä. Kun on tälläinen omassa kodissa ei vain voi olla huonolla tuulella.

tammikuu

2012-01-09T10:55:00.000-08:00

Kuka pönttöpää on joskus mennyt keksimään käsityksen, että ihmisen tulee herätä aamulla aikaisin, kiiruhtaa kahdeksaksi tunniksi töihin, tulla kotiin ja mennä nukkumaan ja toistaa tätä samaa mantraa keskimäärin kaksi ja puolisataa päivää vuodessa? Sitten nautit niistä vuoden kahdesta lomaviikosta joskus heinäkuussa ja silloinkin luultavasti sataa.

Muistan joskus lukeneeni jonkun tieteellisen tutkimuksen siitä, miten vaihtoehtoinen malli tälle voisi olla sykleissä eläminen. Idea perustuu siihen, että vedät pari viikkoa kamalaa tehojaksoa ja stressiputkea ja heti perään pari viikkoa lomailua sen sijasta että löysäilisit toimistossa viisi päivää viikossa tuijotellen kelloa ympäri vuoden. Työjakson aikana panostat työhön sataprosenttisesti ja lomailujaksona köllöttelet jossakin palmun alla soittelemassa mandoliinia ja kasvattamassa rastoja. Ääripäät ovat muutenkin paljon kiehtovampia kuin se sama tasaisen tappava jumputus vauvasta vaariin. Ainakin mun mielestä.

My tomato, your potato

Tosin jos itse saisin päättää niin minähän olisin siellä palmun alla juurikin ne 365 päivää.

Mutta empä ole vaan kirjoitan tammikuussa gradua kuusi päivää viikossa kahdeksan tuntia päivässä ja otan hörppyjä mun supermiesmukista.

Vaihdoinpa taas mun gradun aihetta ja nyt pelottaa mennä tapaamaan mun valvojaa. Kertauksen vuoksi: se on sellainen pelottava, vanhalta Arnolt Schwarzeneggeriltä näyttävä (ja kuulostava) vihainen saksalainen jonka kanssa en ole mistään samaa mieltä. Ihmettelenpä vaan että mistä se on saanut itselleen niin kovatasoisen kustantajan?

Mäkin voisin hommata itselleni sukunimeni eteen Ph.D-kirjaimet ja helvetin ison nimilaatan, ja pakottaisin kaikkia kutsumaan mua tohtori Taikaksi. Vielä parempaa olisi jos menisin naimisiin jonkun siniverisen kanssa ja sitten voisin olla tohtori herttuatar Taika. Mac Von herttuatar tohtori lorditar Taika. Kunnon mikkihiirinimi.

2012 escape

2012-01-05T14:44:00.000-08:00

Meidän uudenvuoden karkumatka Katrin luokse Afrikan kupeeseen Kanariansaarten autuaaseen syleilyyn olisi voinut kestää vaikkapa kuukauden pidempään, mutta kyllä viisikin päivää oli riittämiin antamaan vähän väriä pintaan ja lataamaan D-vitamiinivarastoja.

Meidän alkumatka oli täynnä vastoinkäymisiä ja onnistuin saamaan flunssan bussissa matkalla Lontooseen ja aamuyöllä heräsin kurkku kuroutuneena umpeen miljoonan asteen kuumeessa Camden Townista, josta lähdimme suunnistamaan kohti Stanstedia. Lentoasemalla haahuilin zombiena rumat villahousut jalassa popsien särkylääkkeitä.

Tuskallisen lentomatkan jälkeen saavuimme Teneriffalle, josta Katri noukki meidät autollaan ja matka kohti saaren pohjoispuolta saattoi alkaa

Kun olin kokenut ihmeparantumisen, aloitimme valmistautumisen uuttavuotta varten. Saimme kumota kaikki toiveet uljaista espanjalaisista nuorukaisista, sillä kaupungin nuorin murrosiän ylittänyt mies oli luultavasti yli nelikymppinen, harmaantuva ja kaljamahainen. Mistä lähtien eläkeläiset ovat päättäneet lähteä Teneriffalle irrottelemaan ja nuori juhlakansa istuu kiltisti kotona?

Käytiin maailmanpyörässä.

Otettiin valokuvia

Istuttiin Katrin apartamientossa katsomassa Disney Chanelia, johon Katri on pahasti koukussa. Löytyisiköhän sille jostain vertaistukiryhmää?

Ja suunnistettiin kohti saaren eteläistä puolta.

Jossa me maattiin rannalla kun lahnat ja voideltiin itsemme kookosöljyllä, jotta auringon pikku säteet löytäisivät luoksemme.

Mä ja Katri ollaan tunnettu kohta kahdeksan vuotta. Siinä on ihminen, joka kykenee saamaan mut täydellisen raivon partaalle ja nauramaan niin että tuntuu että pallea poksahtaa ja kylkiluut napsuu.

Onko elämässä mitään parempaa kun köllötellä aurinkotuolissa ja lipittää olutta läpinäkyvästä muovimukista? Mun mielestä ei.

Ja jos siellä ruudun ääressä nyt jo ärsyttää niin lisätäänpä vielä kertoimia. Köllöteltiin myös mukavasti porealtaassa.

Tehtiin myös picnic ja mätettiin vähän jamonia ja cavaa ja patonkia.

Kyllä matkustaminen on sitten kivaa.

Vaihtaisin Katrin kanssa ilomielin paikkoja. Onneksi tässä viimeaikoina totuus on lyönyt mua lujaa päähän ja tajuan että mulla on enää kuusi kuukautta jäljellä Englannin sateita ja sitten voin hypätä koneeseen ja kadota Shanghain saastepilvien sekaan.

post-Christmas depression

2011-12-29T13:29:00.000-08:00

Terve vaan kaikille!

Englantiin paluuta seurannutta olotilaani voisin kuvailla sanoilla erittäin ahterista tai todella syvältä. Jostain kumman syystä lentolippuja varatessani olin niin vähää-älyinen että varasin paluulipun jo tapaninpäivälle, kun ajattelin että pitää sitä nyt mennä takaisin Englantiin tekemään vähän koulujuttuja. Koulujutut in my ass juuri nyt. Lähes vuorokauden mittaisen lentokoneessa-autossa-ja lentokentällä odottelun ja istuskelun jälkeen tulin kotiin ihan vain huomatakseni että meidän iki-ihana remonttimies oli jättänyt valot päälle asuntoon, lämmityksen täysille ja jumalauta missä kunnossa meidän olohuone on. Tilanteesta lähti pienen pieni reklamaatio. Ainut suupieliä hieman nykinyttänyt asia oli keittiön pöydälle remonttireiskalta jäänyt kahvimuki, jossa luki "work is the curse of the drinking classes". Pakenin Suomi-ikävääni ja ihanaa joulua seurannutta masennusta kaverin luokse tapaninpäivän kekkereihin, jotka eivät nekään kyllä mitenkään vastanneet vanhoja kunnon Yo-talon tapsantansseja.

On se elämä kyllä joskus kovin mukavaakin. Erityisesti juuri nyt kun pompin huoneessani aurinkolasit ja minishortsit päällä kuunnellen lattarirytmejä ja heitellen epämääräisesti kukkakuvioisia toppeja reppuuni. Ei, en ole sekoamassa vaan lähdössä Teneriffalle moikkaamaan toveriani Katria. Huomenna hyppäämme kämpiksen kanssa Megabussiin kohti Lontoota, jossa sitten yövymme Camdenissä ja aamuyöllä hyppäämme koneeseen.

Nyt rukoilen ylimpiä voimia että seuraavien päivien aikana iholleni tarttuisi edes jonkinlaista väriä, jolla voisin sitten ylpeillä harmaanvalkoisten, lipeekalan väristen brittien keskuudessa.

Ja äiti: uusi puhelin ei toimi kovin hyvin. Älä saa hepulia jos et saa minuun yhteyttä. En ole pikku palasina jossain tulivuoren kraaterissa, vaan luultavasti lipluttelen varpaitani turkoosinvärisessä uima-altaassa.

Ainiin, hyvät uudet vuode 2012 kaikille. Alkakaapa varastoida tonnikalapurkkeja ja muita säilykkeitä maailmanloppua varten. Adios!

kotia kohti

2011-12-18T05:13:00.000-08:00

Tänään aamuyöllä nostaa lentokone nokkaa Amsterdamin kautta kohti Helsinki-Vantaata. Seuraavan viikon olen ajatellut hautautua huoneenkorkuisen peittokasan alle joku hyvä kirja kädessä ja kahmia kaikkea mahdollista alas ruokatorvesta. Niin ja sitten tietenkin tavata kaikkia ihania ihmisiä, sillä seuraavan kerran olen Suomessa vasta kesän lopulla.

Vähän tähän tyyliin. Sillä erotuksella, että toimivan keskuslämmityksen takia ei tarvitse pitää pipoa.

Ja nyt toivoisin oikein kovasti että siellä pohjolassa ripsauttaisi vähän myös lunta. Ei tosin ensi yönä ettei lentoliikenteessä tapahdu minkäänlaisia muutoksia.

Hello mr. Milkman!

2011-12-16T07:14:00.000-08:00

Tänään kun tulin harjoittelupaikasta väsyneenä ja näläisenä kotiin ja avasin jääkaapin, eikä siellä ollut mitään muuta kuin pilaantunutta kukkakaalia, päätin hakea cornershopista vähän evästä. Ja koska menen parin päivän päästä Suomeen en voinut ostaa mitään järkyttäviä ruokakasoja. Rupesin sitten pohtimaan että mitäköhän mun tekisi mieli. Ja kaikista eniten maailmassa mun teki mieli tätä:

Baked beans and a bottle of milk. Kyllä. Tähän sitä on tultu. Raastoin tohon päälle vielä cheddaria. Istun läppärin ääressä katsoen Pikkubritaniaa ja otan välistä hörppyjä maitopullosta.

Totuushan on se, että täällä ollaan jo siirrytty muovisten maitokanistereiden käyttöön, ja noita ihanan nostalgisia maitopulloja ei saa juuri mistään, kuin vain joistain pikkukaupoista. Olen jo pitkään haaveillut omasta milkmanista, joka toisi tuoreen maidon aina aikaisin aamulla oven taakse. Perinne on täällä aikalailla hävinnyt, mutta muistan kuinka jotkut paikalliset kaverini juuri tässä taannoin puhuivat siitä, kuinka joskus nuorempina niillä oli tapana aamuyöllä kotiin kävellessään perjantai tai lauantai-iltaisin juhlien jälkeen joskus pihistää ihmisten etupihoilta maitopulloja ja juoda niitä kotimatkalla. Mieletöntä!

Toinen mieletön asia oli se, kun töihin mentyäni tänään aamulla järkyttävässä väsymyksessä eilisen Inertian jäljiltä silmäpussit roikkuen varmaan nilkoissa asti, siellä oli joku ITV:n kameraryhmä kuvaamassa meidän työskentelyä. Että terve vaan kaikki te jotka jouluaattona katsotte Britaniassa telkkaria kaikkien niiden muiden miljoonien kotitalouksien kanssa, ihailkaa meikää yhdellä maan suurimmista televisiokanavista!

Mutta siis, mulla alkoi tänään virallisesti joululoma. Kuolen onnesta!

kauneushöpinöitä

2011-12-13T12:00:00.000-08:00

Tassa oli taannoin brittimediassa juttua parista tapauksesta, jossa hiusvarien kaytto on johtanut kuolemaan. Muistaakseni toisessa teinitytto, joka oli aikaisemminkin varjannyt lettiaan, alkoi kesken varjayksen kiljua tuskissaan ja repia hiuksia paastaan ja myohemmin menehtyi vakavaan myrkytykseen. Toisessa tapauksessa nainen muistaakseni vaipui koomaan.

Tama pisti vahan miettimaan etta mita hiton kemikaalicoctailia sita tulee itse silloin talloin mällättya omaan päähän. Sukelsin Helsingin Allergia-ja Astmayhdistyksen sivuille ja sielta loytyi mm. tallaista tietoa:

Hiusvärit ovat erittäin reaktiivisia kemikaaleja, joista monet erilaisissa tieteellisissä koejärjestelyissä aiheuttavat perimä- ym. soluvaurioita. Värikemikaalien on osoitettu tunkeutuvan ihon läpi elimistöön, minkä takia niiden pitoisuudet hiusväreissä on tarkasti rajoitettu. Tutkimustiedot niiden mahdollisesta riskistä lisätä alttiutta mm. eräisiin syöpätauteihin kampaajilla ja mahdollisesti jopa kuluttajilla ovat ristiriitaisia. Siksi tiedekomitea edellyttää valmistajilta lisää tutkimustietoa.

Para-fenyleenidiamiini tunnetaan erittäin voimakkaiden kosketusallergiareaktioiden aiheuttajana. Sen käyttö hiusväreissä oli siitä johtuen pitkään kielletty Suomessa ja Ruotsissa, kunnes kielto EU:n myötä jouduttiin kumoamaan. Kosketusallergian yleisyys on sen jälkeen lievästi noussut, mutta vakiintunut noin 2%:n tasolle lapputestatuista potilaista. Tämä on melko vähän huomioiden hiusten värjäämisen yleistyminen. Muille hiusväreille (Toluene-2,5-Diamine, p-Aminophenol) todettujen lapputestireaktioiden määrä ja yleisyys on selvemmin noussut. Myös hiusväriallergiaan liittyvät yhteydenotot Helsingin allergia- ja astmayhdistyksen kosmetiikkatuoteneuvontaan ovat lisääntyneet.

Voimakas fenyleenidiamiiniallergia estää useimmiten kaikkien nykyisten hapetettavien hiusten kestovärien käytön ja se on todennäköisesti pysyvä yliherkkyys. Tällainen henkilö saattaa ristiallergian vuoksi joskus saada allergiaoireita myös joistakin atsoväriaineista, PABA-pitoisista auringonsuoja-aineista, peräpukamalääkkeiden paikallispuudutteista sekä sulfalääkkeistä. Lievemmin allerginen voi varoen kokeilla hiusvärejä, joiden pakkauksessa ei ole varoitustekstiä ”Sisältää fenyleenidiamiineja”. Varoitustekstin puuttuminen ei takaa, etteikö oireita silti voi tulla. Parasta on varoa ja olla hankkimatta hiusväriallergiaa (taulukko 2).

Allergiat ovat vain pieni osa hiusvärien käytön riskeistä. Eräs tuore epidemiologinen tutkimus Pohjois-Amerikasta viittaa pitkäaikaisen kestovärien käytön lisäävän leukemiariskiä. Hiusvärien lisääntynyt käyttö tarkoittaa väestön lisääntynyttä altistumista näille hyvin reaktiivisille kemikaaleille. Siksi on tärkeätä, että niiden turvallisuudesta vaaditaan asianmukaiset tutkimukset.

Olen siis päättänyt että nyt loppui kaikenlainen väreillä läträäminen. En halua kasvattaa itselleni tietämättäni jotain kasvainta.

Olen myös lopettanut hiusten pesemisen shampoolla. Jos joku siellä nyt luulee että vipellän nykyään ympäriinsä rasvaletti vinkuen on väärässä. Huomasin että hiukset likaantuu Englannissa totuttua nopeammin, luultavasti ilmansaasteiden takia. Rupesi nappasemaan se, että piti jatkuvasti pestä hiuksia shampoolla, joka teki niistä lättänät ja kulahtaneet. Shampoohan poistaa hiuksista kaikki luontaiset öljyt, jotka suojaavat hiusta. Metsästin netistä vaihtoehtoisen ohjeen, jonka mukaan hiukset voi pestä ruokasoodaliuoksella ja hoitoaineena voi käyttää etikkaa.

Eli tässä ohje:

Sekoita noin yksi ruokalusikallinen soodaa lasilliseen vettä, laimenna tai vahvenna riippuen siitä kuinka pitkät hiuksesi ovat. Mielummin liian vähän kuin paljon. Tämä lios siis kaadetaan märkiin hiuksiin suihkussa ja huuhdellaan pois, vähän kuin käyttäisi hyvin nestemäistä shampoota.

Ja koska ruokasooda kuivattaa hiuksia ja tekee niistä pörröiset, käytetään sen vastapainona etikkaa, joka sulkee hiussuomut ja antaa kiiltoa. Eli loraus etikkaa (pari ruokalusikallista) lasilliseen vettä ja sama homma kuin soodan kanssa. Voilá!

Hiuspohjalla menee noin kuusi viikkoa tottua uuteen rasvatasapainoon, jolloin hiuspohja voi hilseillä tai tuntua kummalliselta. Tämän jälkeen sekin rauhoittuu ja vähitellen hiusten pesukertoja voi vähentää huomattavasti ja hiukset tuntuvat luonnollisen puhtailta ja hyvinvoivilta.

Minulla ainakin toimii ja hiukset tuntuu pehmeämmiltä kuin moneen vuoteen. En enää ikinä pilaa hiuksiani silikonipohjaisilla tököttishampoilla.

heh heh. Mikä ei kuulu joukkoon?

joulun odotusta

2011-12-12T09:41:00.000-08:00

Eräs kaverini tossa eräänä aamuna otti maitoa jääkaapistamme ja katsoi mietteliäänä kaukaisuuteen ja sanoi:

-Taika, if the fridge is actually warmer than your kitchen, will the room turn in to the fridge and the fridge becomes like a radiator or something?

Tohon ylläosevaan kysymykseen kiteytyy aika hyvin se mistä ollaan kärsitty tässä pari päivää. Yhtäkkiä, täysin tuntemattomasta syystä meidän boileri lakkasi toimimasta ja tuntui kuin Siperia olisi muuttanut maantieteellistä sijaintiaan ja kaikki ne miljoonat neliokilometrit olisi yhtäkkiä tiivistetty meidän pieneen asuntoon.

Onneksi joku kävi sen tänä aamuna korjaamassa. Kylmyys tosin jatkui tänä aamuna, kun heräsin kukonlaulun aikaan töihin Grainger Markettiin, eli paikalliseen kauppahalliin, jossa ei ollut minkäänlaista lämmitystä. Saatiin tyttöjen kanssa pystyyn ihana myyntikoju, josta harmi kyllä ei ole kuvan kuvaa.

Sieltä kiiruhdin Durhamiin moikkaamaan Lukea.

Tiesittekö muuten että Harry Potter kuvattiin tuossa taustalla näkyvässä Durhamin katedraalissa?

Ja sitten vielä vähän viikonlopun highlightista, nimittäin meidän joulukemuista.

Mulla meni oikeasti aika monta minuuttia kun kävin läpi hippojen kuvia ja valitsin sieltä nämä kaksi julkaisukelpoista kuvaa. Meillä oli muuten maailman parhaimmat vieraat, kun ne siivosi ennen kuin lähti ja meidän kontolle jäi vain aamuinen tahmea lattia.

Enää viikko ja sitten viikoksi Suomeen. Voi hurja!

kamaluus

2011-12-08T11:09:00.000-08:00

Eilen oli yksi elämäni nöyryyttävimmistä illoista.

Eräällä kaverillani oli synttärit ja tyttö oli päättänyt pistää pystyyn kunnon pyjamabileet. Ei siinä mitään, itse en ehkä parikymppisenä järjestäisi pyjamabileitä, tai oma versioni aiheesta olisi varmaan joukko hyviä naispuolisia tyyppejä, paljon kiinalaista take awayta ja kunnon catch up parhaiden ystävien parissa. Tämä ilta olikin jotain ihan muuta.

Nimittäin vaaleanpunaisia ilmapalloja, vaahtokarkkeja, kasvonaamioita, valokuvia, ricky martinia (!!), kynsihoitoja, pullonpyöritystä, sisällötöntä kälätystä aiheesta kuin aiheesta (mista lahtien idiotismi on ollut muodikasta?), meikkejä ja tietenkin kaikilla tuli olla pyjamat päällä.
Ei siinä vielä mitään. Jollakin ironisella tapaa kaiken tuon roskan kitsch arvot on niin korkeat että se voi olla jopa hauskaa.

Mutta siinä vaiheessa, kun suunnistettiin yöelämään ne helvetin yöpuvut päällä olisin halunnut vajota maan alle. Nyt joku siellä varmaan miettii että onpas rajoja rikkovaa ja hauskaa mennä pyjamat päällä yöelämään. Niin se varmaan olisikin, Suomessa tosin jossa korkokenkien pukeminenkin on joskus jo aika hard core. Täällä se yleensä assosioidaan rikkaiden opiskelijatyttöjen aivottomuuteen.

Suomalaiselle ei välttämättä ihan aukea millaista on rikkaiden opiskelijoiden kulttuuri, koska kaikki on aina kroonisesti ja tasavertaisesti aina pee aa ja se on ihan yleisesti hyväksyttävää inistä siitä, kuinka piti taas viedä pullot kauppaan että sai kokoon loppukuun ruokarahat. Täällä taas kaikki posh-yliopistot on täynnä toinen toistaan kamalampia pässejä, jotka ajelee isukin ostamalla minillä ympäriinsä burberryn huivi vipattaen.

Ja sitten vielä kermana kakun päälle oli se pikku homma että joku niistä douche bageistä sielä klubilla varasti mun laukun, juuri kun olin lähdössä kohti kotia. Että tänään olen koko päivän juossut poliisilaitoksella tekemässä rikosilmotusta, teettämässä uusia avaimia ja yliopistolla teettämässä uutta opiskelijakorttia. Oli muuten hauska tilanne se poliisilaitos meinaan. Mut vietiin kuulusteluhuoneeseen ja jokainen pieni yksityiskohta kirjattiin ylös varkaan hiustenväristä siihen että mihin suuntaan varas lähti juoksemaan anastettua laukkuni. Ihan kun ne nyt saisi ketään kiinni kun sinne kamalaan teininavettaan oli tungettu ainakin kuusisataa ihmistä. En kyllä yhtään ihmettele että tässä maassa kuluu älyttömät määrät rahaa byrokratiaan.

Nyt keitän kupin teetä ja alan kutoa sukkaa. Mitäköhän tästäkin tulee.

independence

2011-12-06T06:17:00.000-08:00

Naa itsenaisyyspaivat on aina aika rankkoja. Talla kertaa pakenin koulun kirjastoon hyvien evaiden kanssa ja ajattelin istua taalla ainakin seuraavat 12 tuntia, jotta saisin ainakin yhden esseistani paatokseen.

En koskaan ole ollut mikaan kova nationalisti ja kaikki "karjala takaisin vaikka pullo kerrallaan" -syntymalobotomiasta karsivat voisivat mielestani tehda yhteiskunnalle palveluksen ja sukeltaa avantoon. Mutta tallaisina paivina se aina kylla riipaisee, kun kukaan ymparilla ei tieda milta tuntuu vaikkapa istua mokkilaiturilla ja liplutella varpaita vedessa samalla kun koivikko kohisee tuulessa. Tai millaista on oikea kunnon pakkaslumi ja milta se tuntuu kun se narskuu jalkojen alla. Olisi kivaa jos joku vaikka tassa ymparilla tietaisi etta mika on potkukelkka ja ja etta milta nayttaa kun hirvi juoksee tienvierustaa. Tai etta miten tehdaan jaahan reika, niitetaan viikatteella heinaa, tehdaan linnunpontto, vihta tai kudotaan sukka.

Suomessa ja suomalaisuudessa ehka eniten arvostan sita, etta teollistuneeksi valtioksi ihmiset elavat viela verrattain aika lahella luontoa ja kansantaidot, kuten vaikkapa niinkin basic juttu, kuin etta miten sytytetaan nuotio ilman pallogrillia ja sytytysnestetta, eivat ole juurikaan kadonneet.

Naita asioita tulee usein hoksattua vasta silloin kun asuu jossain muualla, jossa vihanneksetkin tulee usein valmiiksi viipaloituna muoviin pakattuna pussissa Tescon hyllylta.

P.S. En vielakaan usko etta vapaaehtoisesti ilmottauduin myymaan kodittomien tekemia joulukortteja kauppahalliin maannantaiaamuna puoli kahdeksaksi kaiken tan kiireen keskella. No, sanotaanko nain etta mulla on tahan yksi erittain hyva syy.

perjantaipatinoita

2011-12-02T08:52:00.001-08:00

Tänään on ollut vähän hassu päivä. Töissä yksi oppilaista (50+ nainen) kuiskasi mulle tosissaan että ääni sen päässä kertoi sille mun olevan saksalainen vakooja. Meni hetki ennen kun löysin oikean tavan reagoida. Ja yksi toinen oli kuluneen kahden viikon aikana maalannut kaksimetrisen taulun mun naamastani. Olin pakahtua, se oli nimittäin ihan uskomattoman hieno. Kyseinen tyyppi myi kuulemma viimeisimmän maalauksen 900 punnalla. Ehkä mun lärvi koristaa kohta jonkun rikkaan taidekeräilijän kotia. Toivottavasti mun vahtiva katse tuijottaa kohta jotakin takan yläpuolella. Vähän niinkun joku hirven pää olohuoneessa.

On muuten tavattoman tylsä perjantai. En ole edes lähdössä ulos tai mitään. Yhtä hyvin voisin lukita itseni viikoksi kellariin tai tunkea pikkurillin lihamyllyyn. Ja huomenna aion herätä yhdeksäksi kirjastoon lukemaan. Kamalaa.

Noniin. Ensi kerralla kirjoitan sitten jotain oikeaakin asiaa. Lukeeko tätä muuten kukaan? Nyt vois ilmottautua jos lukee.

look at me, look how i swing swing swing

2011-12-01T10:28:00.001-08:00

Mulle soitti äsken puhelinmyyjä, tarkemmin ottaen Unicefin lahjoituskerääjä. Olin aikaisemmin viikolla jäänyt feissarin haaviin ja tehnyt 10 pencen tekstarilahjoituksen. Rupesin puhelun jälkeen miettimään suomalaisten ja englantilaisten puhelinmyyjien eroa. Tää ihana herrasmies kyseli kaikkea mun opintojen etenenemisestä ja keskusteltiin jopa lyhyesti päivänpolitiikasta. Puhelun se lopetti sanoilla "thank you darling, you are an absolute diamond". Rupes hymyilyttään kun joskus pari vuotta sitten Tampereella eräs Amnesty Internationalin feissari yritti saada musta lahjottajaa vetoamalla siihen, että se häviää kaverille kaljakorin, jossei saa sinä päivänä tarpeeksi lahjottajia suostuteltua.

Mitäs muuta?
Eilen olin siis tanssamassa vähän electroswingiä kellomekko päällä ja mun partneri oli kuin suoraan 30-luvun jazzorkesterista henkseleineen ja hattuineen. Harmi ettei tarttunut kameraa matkaan. Saatiin ilmainen viinipullo, kun baarimikko unohti laskuttaa ja me ei huomattu maksaa.

Olen päättänyt että ensi vuonna alotan lattaritanssitunnit, niin ei sitten tarvitse taas hävetä Etelä-Amerikassa kun ei osaa klubeilla tanssia mitään. Muistan kun kerran yksi ecuadorilainen poika nauroi varmaan kitarisansa ulos mun eurooppalaisen jäykille lanteille. Itse se oli joku salsamestari.

Sitten toiseen asiaan: kaamosmasennukseen. En ole koskaan kauheammin käsittänyt miksi jotkut vaipuu kamalaan kaamosdepikseen ja itse en ole moista harrastanut sitten 14. ikävuoden. Onhan se ymmärrettävää että kylmyys+pimeys+stressi ei ole mikään kovin herkullinen yhdistelmä, mutta niistäkin päästään oikeanlaisella ruokavaliolla ja liikunnalla. Itse roudaan hedelmätorilta kaksi kertaa viikossa kaksi kassillista vihanneksia ja hedelmiä, kaikkea kookospähkinöistä kukkakaaliin. Oon huomannut että oon kuin mikäkin energinen hörhiäinen kunhan jaksan liikkua ja syödä hyvin. Muutenkin, miksi nyt masentua jonkun vuodenajan takia?

Päätettiin kämppiksen kanssa, että nyt on taas aika järjestää kunnon kekkerit. Meidän pidot on yleensäkin niittäneet positiivista mainetta, ollaanhan me tarjottu kaikkea sirkushuveista vilkkuviin booleihin, ja taas tällä kerralla kutsu lähti lähes sadalle ihmiselle. Tällä kertaa vuorossa on tosin jouluteema. Tätä varten matkattiin norjalaisen kanssa pari päivää sitten Ikeaan ostamaan glögiä ja pipareita. Pettymys oli suuri, sillä siellä ei edes myyty tänä vuonna glögiä, lakritsia eikä Maraboun suklaata. No ostetaan malted winea (mitä tää on suomeksi?) ja mä voin vaikka leipoa mun herkullisia tuotoksiani juhlakansalle.

kirjastotauko

2011-11-29T13:54:00.001-08:00

Istun yliopiston kirjastossa alakerran computer clusterissa ja tassa huoneessa on kaksi aanekasta taliaivoa, jotka tekee puolihuutaen jotain projektia. Ihan kiva pojat, mutta voitteko olla hiljaa. Tekis mieli vetaa lattyyn kaikkia kirjastorauhan hairitsijoita. (huomatkaa etta sen sijasta etta menisin ja sanoisin jotain naille pallinaamoille kirjoitan siita tanne). Kaikista paras tyokentelyrauha on silloin, kun kirjasto on viikonloppuisin/myohaan illalla taynna aasialaisia. Ne on aina hiirenhiljaa tai katsoo ruudulta jotain epailyttavaa animea luurit paassa. Oon aina ollut sita mielta, etta aasialaiset pojat on jotenkin pelottavan totisia ja vahan liian hintelia. Nyt kuitenkin kumoan kaikki ennakkoluuloni kertaheitolla, silla edessani istuu maailman komein kiinalaispoika. Pitaiskohan mun kavella sen luokse ja pyytaa jos se menis mun kanssa naimisiin? Voitais pitaa komeat kiinalaishaat ja siella vois olla semmonen jattimainen ihmislohikaarme ja kamala maara fortune cookiesseja, joissa kaikissa lukis jotain nilkkia. Sitten musta vois tulla vaikka Jiangsu-provinssin prinsessa, voisin hankkia Kiinan kommunistisen puolueen jasenkirjat ja hukuttaa kehitysrahoja korruption syovereihin. Future solved!

Nyt taas vahan karkaa..

Anyways, voisin palata takaisin kirjoittamaan tutkimusraporttiani. Taa on jopa yllattavan hauskaa. Illalla tanssahtelemaan electroswingia!

Hauskaa keskiviikkoa!

Taikan leipomossa

2011-11-26T09:32:00.001-08:00

Löysin ruokakaappini syövereistä pussillisen kardemummaa, jonka olen joskus korvapuustihimoissani raahannut Suomesta mukanani Englantiin siinä uskossa että täältä on vaikea löytää kaardemummaa mikä ainakin omien havaintojeni mukaan pitää paikkansa

Päätin siis vihdoin ottaa härkää sarvista ja upottaa käteni pullatakinaan. Sanottakoon nyt tässä välissä, että vaikkakkin itse tituleereisin itseni varmaan maailman parhaaksi leipuriksi, on olemassa erinäisiä yksilöitä, joilla luultavasti on aiheesta eriävä mielipide ja että tuotokseni eivät nyt ihan aina ole vastanneet omiani, tai muiden odotuksia. Syynä tähän lienee se, että en kovinkaan ahkerasti harrasta desimittoja, grammamäärien tsekkaamista ynnä muuta toisseikkaista leipomiseen liittyvää juttua.

Eli siis; Taikan herkullinen korvapuustiresepti:

-Sekoita joku puoli desiä maitoa johonkin puoleen purkilliseen hiivaa (joku 50grammaa)

-Sotke sekaan muna, pari desiä sokeria ja järkyttävä määrä vehnäjauhoja. Laita jauhoja kuitenkin 750grammaa kilon sijasta, koska unohdit käydä kaupassa hakemassa lisää jauhoja.

-Pistä apulaisesi murskaamaan epämääräinen määrä kardemummaa hienommaksi kahvimukin ja lusikan avulla.

-Jätä kohoamaan siksi että taikina on kaksinkertaistunut kooltaan

Ole kuitenkin liian malttamaton ja ota taikina kohoamasta jo kymmenen minuutin kuluttua.

Vaikka ohjeissa sanotaan, että kauli taikina kahteen 50cm x 50cm neliöön, huomaa että taikinasi ei riitä edes yhteen.

Rullaa taikina rullalle ja leikkaa siitä viipaleita ja kutsu niitä korvapuusteiksi.

Ota välissä kuvia keittiön kaapeista.

Mun mielestä nää näyttää enemmän joltain liha-dumplingeilta kuin korvapuusteilta.

Mä oon ihan tyytyväinen että mun englantilainen yleisö ei ollut tietoisia siitä, mitä korvapuustit on ja miltä niitten tulis näyttää/maistua. Itse vieritän syyn englantilaisen hiivan harteille. Kaikki mun täällä tekemät hiivapitoiset tuotokset on aina ollut kivikovia.

Kuitenkin mun yleisö onnistui syömään muutamat puustit (varmaan puhtaasta kohteliaisuudesta) ja kanelin ja kardemumman tuoksu nyt on itsessään jotain maailman parasta, että mua ei haittaisi vaikka leipoisin näitä kivikovia pulliani vaikka joka viikko ihan vaan sen tuoksun vuoksi.

Balkanarama

2011-11-21T10:49:00.001-08:00

Viikonloppuna oli, kuten jo tässä aikaisemmin tuli ilmi, kunnon Balkanilaiset kemut. Eli kyseessä oli useamman hengen Washingtonilainen yhtye Balkanarama, joka soittaa Balkanilaista mustalaismusiikkia. Solisti oli ehkä mielettömin. Vanha, parraskas mies, joka kerto biisien väleissä aina jotain kansantarinaa, josta en tosin ihan saanut selvää. En muista millon olisin ollut yhtä hyvissä kemuissa, joissa on ollut kunnon livemusiikkia. DJ:t on ihan tylsiä ja tanssilattialla nykivät minihameiset muovimaijat oon niin mennyttä aikaa. Täslähin kuuntelen mielummin kuinka balalaikka soi ja pasuuna raikaa ja tansssin swingiä, kuten me perjantaina.

Nyt nukkumaan niin jaksan viettää taas koko loppuelämäni kirjastossa!

positiivisuuspärinät

2011-11-18T08:34:00.001-08:00

Rakastan brittejä. Rakastan sitä että ne on joskus niin käsittämättömän ystävällisiä. Tänäänkin yksi bemarikuski pysähtyi punasissa valoissa ja antoi mun kävellä suojatien yli. Suomessa varmaan jokaikinen bemarikuski olisi painanut lisää kaasua ja toivonut, että jotain jää alle. Rakastan sitä, että ihmiset (etenkin nuoret miehet) avaa aina oven ja että ihmiset voi jopa hymyillä tuntemattomille vastaantulijoille. Rakastan sitä, että tässä taannoin joku tuntematon maksoi mun bussilipun, kun epätoivoisena kaivelin kolikoita.

Olen nyt niin hyvällä tuulella, että poskilihaksiin koskee.

Ja sille on syynsä. Mulla oli nimittäin tänään ensimmäinen oikea työpäivä. Teen siis töitä osana mun akateemista tutkintoa eräässä isossa kansallisessa kodittomuutta ehkäsevässä organisaatiossa ja käytännössä olen taideopettajan apulainen. Opin samalla uusia tekniikoita ja mun työtehtävä on ehkä kivoin ikinä. Mun esimies on aivan ihana, samoin mun toinen esimies (joka on myös aika kuumis).Saan myös pistää pystyyn kaksi taidenäyttelyä.

Tulin vieläkin paremmalle tuulelle, kun töiden jälkeen asioin Asdassa (ruokakauppa) ja sielä oli ilmeisesti joku spesiaali tapahtuma meneillää, sillä kaikki työntekijät oli tullut pyjamat päällä töihin.

Ihana maailma!

Nyt lätkin naamaani vähän perunamuusia, otan päikkärit ja alan valmistautua alla oleviin kemuihin.

Hyvää perjantaita natiaiseni!

Videoita

2011-11-16T10:30:00.001-08:00

Koska tulin juuri kirjastosta, ja päätin että pesen mielummin vaikka pyykkiä kun tuijotan tätä tylsää ruutua, niin jaan täällä nopeasti muutaman mun viimeaikojen lempparivideon ja musiikkielämyksen.

Tämä sai mut itkemään (kyllä, oon aika sentimentaalinen ajoittain)

Ja tämä vaikuttumaan. 12-vuotias tyttö joka pitää hienon puheen YK:n kokouksessa.

Tässä on mun uus lemppari naisvokalisti. Ihanaa instrumentalistista minimalismia ja voi hyvät hyssykät mikä ääni!

Ja tässä nyt, no, jotain uutta suomiräpin areenalla.

me tarzan, you nobody

2011-11-14T07:14:00.001-08:00

Mistä se johtuu etta maanantaisin on aina samanlainen ahdistus, vaikka takana olisikin ihan huippu viikonloppu? Olen kyllästynyt tuskastumaan vain siksi, että on maanantai. Tästlahin valmistaudun maanantaita varten jo sunnuntai-iltaisin kokkaamalla itselleni valmiiksi jonkun mahtiaamupalan ja keksimällä jokaiselle maanantaille jotain spessua tekemistä.

Takaisin kuitenkin siihen huippuun viikonloppuun, johon kuului ruokailua tyttöjen kanssa kiinalaisessa buffetissa, luistelua ja hattupileitä.

Life Centreriin avattiin perjantaina perinteinen luistinrata. Yllättävästi se oli täynnä kirkuvia muksuja ja teinejä, jotka sinkoili ympäriinsä valtavalla nopeudella ja itse kömpelönä luistelijana yritin väistellä niitä parhaani mukaan. Inho luistelua kohtaan on syntynyt niiden yhdeksän peruskouluvuoden aikana ja kaikista niistä traumoista, kun olin varmaan koko vuosikurssin huonoin luistelija. Lisäksi mun mielestä on yksinomaan sadistista pistää ketään luistelemaan kun ulkona on -20 astetta. Nokkelana likkana keksin aina että mulla on joko "tosi paha jalkakramppi" tai "pari kokoo liian pienet luistimet" tai "joo mul on nää poikien hokkarit ja en oikeen siis voi tehdä noita piruetteja silleen yhtä hyvin kun te muut kattokaas".

Siksi mua vähän kirpasikin, kun mun kavaljeeri, joka on luistellut koko elämänsä aikana alle viisi kertaa (tyypillinen britti siis) olikin mua huomattavasti parempi.

Oli mulla kuitenkin oikeesti tosi hauskaa. Kattokaa nyt kunka mua hymyilyttää.

Saatiinpa nyt ainakin pari kuvaa otettua. Mikä siis nyt yleensäkin on tärkeintä kaikessa toiminnassa.

Illalla syötiin buffetissa niin paljon, että meidän kaikkien oli pakko istua pöydässä about puoli tuntia ruokailun jälkeen ennen kun jaksettiin nousta. Tossa raflassa oli ennen maailman ihanin suklaafondue. En tiedä mitään parempaa kun suklaafonduet ja pöytä täynnä ihania herkkuja, mitä siihen voi dippailla.

Ja sitten oli ne hattupileet. Kaikilla piti olla siis hattu.

Ja sitten vielä video mun lempparikekkereistä, jotka on aina joka kuukausi. Jos ootte näppäriä, saatatte bongata mutkin jossain hytkymässä tanssilattialla pariinkin otteeseen.

Talvi tulee

2011-11-10T02:13:00.000-08:00

Piti pistää tumput ja kaulahuivit vähän tuulettuun. Maanantaina oli eka pakkasaamu. Kun kävelin töihin olin jäätyä pieniksi jääkuutioiksi.

Odotan innolla että josko tännekkin sataisi vähän lunta. Viime vuonna koko saarivaltio meni totaalisen sekaisin yllätyksellisestä lumimäärästä. Muistan, kuinka bussimatka Nottinghamista Newcastleen kesti semmoset 13 tuntia. Tänä vuonna näin ostoskadulla elämäni ensimmäiset lumilapiot myynnissä. Siis ensimmäiset mitä olen nähnyt Englannissa. En pistäis pahakseni jos yliopistokin ilmottais olevansa jossakin hätätilassa ja, että tentteihin ja esseisiin saisi jotain ylimäärästä lisäaikaa.

Viime vuoden hauskin näky oli varmaan eräänä talvisena lauantaiaamuna, kun lunta oli varmaan polveen asti ja koko ajan pyrytti lisää ja yksi miespuolinen arjen sankari (luultavasti jostain riettailta jatkoilta tulossa) kahlasi keskustan halki pienenpienissä minishortseissa, sandaaleissa ja verkkopaidassa.

route 66

2011-11-08T06:37:00.000-08:00

Tiedättekö mitä mun tekisi juuri nyt mieli tehdä? Laittaa jalkaan repaleiset farkkushortsit, kulahtaneet tennarit, joku rento valkoinen wifebeateri, pakata epämääräinen mytty tavaroita johonkin isoon kangasreppuun, lentää Chicagoon, vuokrata joku vuoden 1970 Pontiacki ja painaa kytkintä kohti länsirannikkoa Missourin, Oklaholman, Texasin, New Mexicon, Arizonan ja Nevadan kautta.

Siinä matkalla voisi sitten yöpyä nuhjuisissa hostelleissa ja aterioida drive-in paikoissa. Voisi työntää jalat ulos auton ikkunasta, kuunnella Bobby Troupia ja ainakin kerran korjata itse puhjennut rengas.

Voisi tutustua kaikkiin hulluihin ihmisiin, ottaa kyytiin liftareita, yöpyä tavaratalojen parkkipaikoilla, teidenvarsilla, joutua ongelmiin virkavallan kanssa.

Voisi eksyä väärään osavaltioon, hukata bensaharat, joutua hinausauton hinaamaksi ja istua tienvarsikapakoissa.

Voittaa iso summa rahaa Las Vegasissa, väitellä politiikasta jonkun ärsyttävän texasilaisrepublikaanin kanssa, palella Chicagossa ja polttaa nahka Arizonassa.

Juhlia joidenkin redneckien kanssa aamuyöhön asti, rikkoa vaihdekeppi.

Ja perille päästyä voisi jatkaa San Franciscoon asti ja mennä katsomaan löytyykö sieltä enää mitää hippimeininkiä ja viimeisen ajotunnin aikana kuunnella pelkkää Scott McKenzietä kukkia hiuksissa.

Oonkohan mä lukenut liikaa Kerouackia?

Newcastle United

2011-11-06T11:42:00.000-08:00

Arvatkaapa millä meikäläinen aloitti eilen aamunsa?

Aivan, ystävämme Stu päätti viedä meidät matsiin. Kokemus oli ensimmäinen laatuaan, vaikka olemmekin asuneet yhden Englannin suurimman stadionin vieressä jo yli vuoden. Englantilaisia perinteitä kunnioittaen mentiin istumaan stadionin viereiseen bubiin Newcastle Brown Aleille ja englantilaisella aamupalalle. Ai että teki eetvarttia.

Jos Suomessakin aamupala maksaisi alle kaksi puntaa, olisin kovin onnessani.

Makkaraa, pekonia, sieniä, papuja, munaa ja pienen pieni pala tomaattia.

Newcastle United versus Everton. Me voitettiin!

Me tytöt oltiin enemmän kiinnostuneita pelaajien hiustyyleistä ja vartaloista kun itse pelistä. Välillä meni vähän ohi, että miksi nyt taputetaan ja miksi nyt pitäis huutaa. Muutenkin meitä vähän nauratti kaikki möhömahaiset kaljut ukot ja niiden karjunta. Edustettiin varmaan sitä 0,001 prosenttia koko stadionin naisväestöstä.

ja minä vain nukun

2011-11-04T14:22:00.000-07:00

Olen joskus salaa haaveillut sotakirjeenvaihtajan ammatista, ja kun törmäsin tähän videoon, niin lisäänpä listaan sitten sotavalokuvaajan ammatinkin. Tästä ei äiti tykkää.

En tiedä mistä tää johtuu. Ehkä siitä, että opiskeluissa on niin rankkoja aiheita. Toissapäivänä luin aamupalalla Etelä-Afrikan Totuuskomission todistajalausuntoja. Tiistaina kyynelehdin hiljaa luentosalissa kun katsottiin videoita Perun poliittisen väkivallan uhreista.

Anyways, katsokaapa video.

"In a way if an individual assumes the risk of placing himself in the middle of a war in order to communicate with the rest of the world about what is happening, he is trying to negotiate for peace."

Is it the possible to put an end to a form of human behavior which has existed throughout history by means of photography?

"If everyone could be there to see for themselves the fear and the grief just one time they would understand that nothing is forth letting things get to the point when that happens to even one person, let alone thousands."

Ensi kerralla kirjoitan sitten jotain vähän kivempaa. Nyt lähden tästä kärsimään mun suurista first world-ongelmista ja pohtimaan mitä sitä laittaisi päälle huomiseen jalkkismatsiin.

keilailua

2011-11-02T14:46:00.000-07:00

Käytiin eilen vähän tyttöjen kanssa heittämässä keilaa Bowling Tuesdayn merkeissä. Opiskelijoille keilaus, olut ja ruoka maksaa £1.5. Taivas maan päällä. Ja melkeinpä meidän naapurissa. En käsitä miksei käydä tuolla useammin. Jos ruoka olisi vähän parempaa, luultavasti toisin makuupussin ja retkikeittimen ja muuttaisin tonne asumaan.

Ihan hyvä ehkä että tässä tämä järjetön ylivalottuminen häikäisee ton ruuan. Löllöjä ranskalaisia, ja hampurilainen, jossa oli pelkkä pihvi. No, who cares. Olen aina halpojen mättöjen puolella.

Toi peli on ehkä maailman paras. Tosin ei ehkä täysin sopiva mulle, sillä mulla on taipumus tulla hieman aggressiiviseksi kun pelataan pelejä. Näkisittepä mut pelaamassa Aliasta. Suu vaahtoaa ja kortit lentelee.

Nyt ymmärrän miksi pikkupojat rakastaa pelejä. Kulutin noihin härveleihin varmaan viikon ruokarahat.

Nyt takaisin tylsän seminaarityön pariin, jota olen vääntänyt kohta koko päivän.

2011-11-01T09:36:00.000-07:00

Tulin juuri tapaamisesta dissertationini valvojan kanssa. Ilmeisesti ollaan molemmat yhta kovapaisia, silla kumpikaan ei olisi halunnut antaa periksi. Onneksi sain proffan vakuutettua siita, etta sen idea on typera ja etta mina olen oikeassa. Kun sen idea oli oikeasti typera. Oli ihan voittaja olo, kun kavelin ulos sen saksalaisen tyohuoneesta. Se olisi halunnut passata mulle palan jotain omaa tutkimustyotaan ja vakuuttaa, etta mun pitaa kirjottaa siita disse. Mielummin tyonnan paani paperisilppuriin.

Jokatapauksessa. Halloweenin remuamiset on nyt remuttu ja ihan julkisen hyvan vuoksi paatan olla jakamatta taalla mitaan kuvia.

Ja yritin etsiä tähän netistä jonkun muka-asiaan-liittyvän-ja-hassun-hauskan-kuva, mutta enpä löytänyt. Joten tämä lyhyenläntä postaus jää nyt myös ilman otsikkoa.

P.S. Katsoin äsken Lauri Tähkän haastattelun. Nyt on joku pahasti vialla.

P.P.S. Nyt löyty se asiaan liittymätön hassun hauska kuva. Mutta koska en tiedä miten saada sitä tähän liitettyä, niin tarjoan pelkän linkin http://apina.biz/47877.jpg

this is how i boom boom

2011-10-29T05:20:00.000-07:00

Eilen mentiin Barkollo-nimiseen baariin katsomaan kun toverimme Stu teki livetaidetta ja yläkerrassa oli meneillään mitä kummallisimpia taideperformansseja burleskista kuorolaulantaan. Eli parasta mitä sivistyneeltä perjantai-illalta voi toivoa. Näitä pitäis olla ehdottomasti enemmän.

Ihan mieletön kuvanlaatu

Päätettiin kuitenkin lopulta vaihtaa punaviinilasilliset ja sellomusiikki the Head of Steamiin. Luonnollisestikin. Sitä paikkaa ei voi vastustaa.

Tältä näytti meidän konkkaronkka ja jonkun randomin olkapää:

S tulee kohta meille tekemään mulle kustomoituja kipsivalusta (tai jostakin sellaisesta) tehtyjä vamppyyrin torahampaita tätä iltaa varten. Olo on kuin viisivuotiaalla. Toivottavasti meidän oven taakse tulee tänä viikonloppuna pikkumuksuja keräämään karkkia. Trick or treat? Tosin, täällä varmaan jos valitsisi kepposen, niin kakarat varmaan polttais talon ja ampuis käsiaseella ikkunan rikki tai jotain. On ne sen verran raffeja. Ihana Halloween.

mualimaa

2011-10-28T03:59:00.000-07:00

Mua kutkuttaa se ajatus, että vuoden päästä näihin aikoihin saatan luultavasti olla joko töissä tämän maan rajojen sisäpuolella:

Tai reppureissaamassa jossakin, mikä voisi ehkäpä näyttää vähän tältä:

Tältä:

Tai tältä:

En ymmärrä ihmisiä, jotka inisee että elämä on tylsää. Jos päättää asettua asumaan Köyliöön ruman aviomiehen kanssa hääräilemään mappien ja papereiden kanssa Köyliön kunnanvirastoon, niin kurja juttu jos harmittaa. Elämä on tasan sellasta mitä siitä tekee. Täällä on vaikka mitä. Maailma on kun jättimäinen puuhamaa ilman sitä Mikko Alatalon ärsyttävää rallatusta. En malta odottaa että pääsen taas vipeltämään paikasta toiseen. Toisaalta, kaikki on ihan nappiin myös tässä hetkessä ja nyt.

Mistäköhän tää positiivisuus oikein kumpuaa tälläsellä powerilla? Ihan sama, kelpaa mulle.

horse chestnuts

2011-10-27T08:43:00.000-07:00

Nyt ajattelin ottaa erittäin hyvän asennon tällä sohvalla:

Napata ylimmäisen näistä kirjoista käteeni:

Ja laittaa pöydälle eteeni iso pussillinen satsumia ja pähkinöitä:

Luulin ostaneeni pussillisen hevoskastanjoita, kun jostain syystä kaupassa luki että horse chestnuts. Olin ihan täpinöissäni, että enpä olekkaan ennen maistanut hevoskastanjoita ja kotona opin että ne on kyllä ihan perus pähkinöitä. Ja että hevoskastanjat eivät edes kelpaa ihmisravinnoksi. Kyllä oli pettymysviisari korkeella.

Anyways, tää on täydellinen opiskelijan sadepäivä.

viikonloppu

2011-10-24T08:20:00.000-07:00

Lauantaina mun piti kiltisti juurtua työpöydän ääreen, mutta kuinkas sitten kävikään; ilmainen sissänpääsy CB:hen vei voiton. Robert tuli Dundeesta vierailulle ja suunnattiin yhdessä kaupunkiin nauttimaan lauantai-illan riennoista ja törmättiin meijän loppuseurueeseen. How good is that.

Oli ihan huippu ilta, vaikka myöskin erittäin draamantäytteinen. Mutta ei nyt mennä yksityiskohtiin.

Sunnuntaina mentiin alla olevan musiikkivideon inspiroimana räpsimään valokuvia.

Vaikka tätä on nyt hehkutettu blogimaailmassa vaikka kuinka monelta taholta, en voi olla liittymättä suloiseen joukkoon. Toi alun brittiaksentti. Maailma olis mun mielestä paljon parempi paikka, jos ei olis esimerkiksi olemassa ärsyttävää teksasilaista aksenttia. Tai kalifornialaista nasaalia. Oon muuten miettinyt, että olis ehkä hienointa ikinä opetella suomalais-patwalainen aksentti. Sitä sitten vaan Jamaikalle. Ehkä muutaman vuoden päästä menen mustasta rastafarista.

Tältä näytti siis mun epäonnistuneet yritykset luoda uskottavuutta.

maailmaloveeee

2011-10-22T11:52:00.000-07:00

Jos mun pitäisi nyt kuvata mun tämänhetkistä mielialaa yhdella valokuvalla, niin se olis varmaan tämä:

Just nyt elämä on pyöräretki metsässä ja korillinen omenoita jonkun kivan ihmisen kanssa. Just nyt mua ei lannista mikään. Ei dissertationini typerä ohjaaja, ei mikään puuduttava koulutyö, eikä edes se, että mun lempparikengät unohtu ulos sateeseen ja nyt ne on luultavasti pilalla.

Se on sitä kun palaset vaan loksahtelee täydellisesti paikoilleen. Semmonen täydellinen go with the flow-pärinä.

where was my point again?

2011-10-18T15:02:00.000-07:00

Nyt on tiedossa täysin mitenkään mihinkään liittyvä lätinä.

Me ihmiset ollaan sitten kyllä yksiä pönttöpäitä.

Erityisesti minä viime aikoina, mutta ei nyt mennä yksityiskohtiin.

Joissain asioissa olen kuitenkin ollut kovin kiitettävä viime aikoina ja ne kaksi ovat koulu ja urheilu. Olen tässä viime aikoina herännyt kukonlaulun aikaan salille ja tehnyt sellaista reeniä, että olen ensi kesänä varmaan pelkkä kävelevä reisilihas. Siellä salilla käy myös yksi hullu britti, joka saa mun huulet aina nykimään. Se on sellainen keski-ikäinen punakka, lyhyenläntä enkelsmanni, joka pitää aina hyvää huolta siitä, että se on koko salin keskipisteenä. Se joko a) huutaa ja puhisee erittäin kovaan ääneen nostaessaan painoja b)jos jossakin on enemmän kuin yksi naispuolinen urheilija, se tulee mahdollisimman lähelle tekemään punnerruksia tai c)öljyää lihaksensa ja silittelee niitä peilin edessä. Viimeksi mun oli pakko poistua pukkariin nauramaan, kun se tuli taputtamaan mua selkään kun olin kuulemma nostanut niin hienosti painoja.

Tänään kävelin M&S:n läpi ja näin niiden leipähyllyssä German Rye-loaffin. Kuolin onnesta jonnekkin sinne ranskalaisten patonkien ja hillohyllyn väliin. Siinäkin on tosin varmaan vain 20% ruista ja loppu perus valkosta höttöä.

Käytiin tuossa viime viikonloppuna katsomassa Lynchin Eraserhead. Oli kyllä ensimmäinen Lynch, joka sai mun ihokarvat pystyyn. Ei enää ikinä. Ja kohta tänne ryntää joku kultturelli hipsteri ynisemään että en ymmärrä taiteen päälle.

Ainiin ja naisväelle sellainen ilmoitusasia, että jos olette tykästyneet brittipoikiin, niin kannattaa valita sellainen yksilö jolla ei ole maailman ehdottomasti älyttömintä aksenttia ja samanaikaista puhevikaa. Jos puolet briteistäkään ei ymmärrä henkilön puhetta niin liikutaan heikoilla jäillä. Hyvää kielikylpyähän tämä on.

Ja sitten vielä jotta saataisiin tämä mihinkään-mitenkään-liittymätön-postaus turvallisesti satamaan niin julkaisempa tässä vielä kuvan minusta ja käärmeestä.

Niin, olin kotikekkereissä ja siellä oli käärme. Päätin että ne on ehkä maailman jännimpiä otuksia. Ne on vaan pelkkiä pötköjä, ajatelkaa nyt, ei raajoja ollenkaan. Toisaalta, jos saisin päättää niin hankkisin ison lihavan rotan, joka vois istua mun olkapäällä ja tuijotella kaikkia muita vihaisilla pikku silmillään. Joo, rotta olis kiva!

elämän suurimpia iloja

2011-10-15T10:02:00.000-07:00

Mun henkilökohtaisen teorian mukaan jumala (Allah, Buddha, whatever floats your boat) päätti keksiä jotain kivaa ihmiskunnalle ja keksi lopulta espanjalaisen tapaskulttuurin. Kuten rivienvälistä on luettavissa, tapas on mun mielestä ehkä yksi maailman parhaimpia asioita, heti kukkakaalin, briejuuston ja tuoksusaippuoiden jälkeen. Kaikki siis aika korkealla mun henkilökohtaisessa tarvehierarkiassa.

Siispä olinkin aika onnessani, kun Teddy täytti ruhtinaalliset 24-vuotta ja päätti tulla sulhonsa kanssa Newcastleen kunnon tapasmätöille. Odotan ihan täpinöissäni että millon ne kaksi menee naimisiin, sillä musta tulee yksi morsiusneidoista.

Joka tapauksessa siis. Kumottiin viisi kannullista sangriaa ja naposteltiin laiton määrä paellaa, oliiveja, tulisia makkaroita ja mitä nyt ikinä löysikään tiensä ruokatorvesta alas. Tältä se näytti:

Koska eilen istuin kiltisti kotona työskentelemässä dissertationin parissa ja olen tänään kuntoillut salilla, niin suunnistan eräisiin hurjiin kemuihin ja sen jälkeen myöhäisillan elokuviin.

elämän pieniä kärsimyksiä

2011-10-15T09:13:00.000-07:00

Kaikki asumiskokemukseni tässä saarivaltiossa ovat olleet joko tragikoomisia tai lähinnä surkuhupaisia. Näin pähkinänkuoressa ongelmat alkoivat heti ensimmäisenä päivänä, kun muutin Englantiin. Asuin siis ensimmäisen vuoden alun tyypillisesti student hallsseissa ja kohtalon lempilapsena sain viisi ihanaa kämppistä, jotka olivat siis joko a)jatkuvasti humalassa b)toistensa kurkuissa kiinni c)alasti. Kun päätin olevani henkisesti liian vanha astumaan jonkun oksennukseen heti ensimmäisenä aamulla, päätin muuttaa pois.

Näppäränä likkana sainkin asunnon kaupungin keskustasta vanhasta talosta jossa oli korkeat ikkunat. Teille syntyy nyt varmaan mielikuva jostain kauniista viktoriaanisesta asunnosta, jonka vuokra hipoo pilviä. Valitettavasti minun täytynee rikkoa tämä ajatuskupla, sillä todellisuus oli se, että jaoin asunnon omituisten kiinalaisten kanssa (joista yksi kylpi, kokkasi ja luultavasti virtsasi omassa huoneessaan). Heräsin öisin hiirten vipellykseen huoneessa ja talossa oli niin paha homeongelma, että katonrajassa kasvoi sieniä. Valitin ongelmasta ja sain siirron parempaan paikkaan, joka sekin oli tosin täynnä omituisia kiinalaisia, joidenka hiuksia oli kirjaimellisesti kaikkialla. Jopa jääkaapissa.

Siinä välissä ehdin asua väliaikaisesti mm. kuuden brittipojan kanssa, joidenka asunto oli niin likainen, että uunin takaa nousi kaksimetrinen kasvi, joka oli saanut kasvualustansa ruuantähteistä. Vaikkakin kaikesta huolimatta täytyy myöntää että tämä oli ehkä hauskin kaikista asumiskokemuksistani. Kerättiin kerran kaikki olohuoneessa lojuneet pullot ja niitä oli yhteensä kuusi jätesäkillisttä.

Eli kyllä, olen aina kova luu mitä tulee asumiseen enkä yleensä kitise pienistä.

Tänä aamuna tämä quatrilogia sai kuitenkin jatko-osan kun kävelin kylpyhuoneeseen. Pesin puolikoomassa hampaita ja yhtäkkiä niskaani tipahti jotain kylmää. Joku oli avannut suihkuhanan yläkerrassa ja eikös se joku ollutkin sitten HELVETINMOINEN VESIVAHINKO, JOKA TULVI LAMPUN (!!) KAUTTA MEIDÄN KYLPPÄRIIN. Ei siinä muu sitten auttanut, kuin kattilaa lattialle vuodon alle ja soittoa landladylle, joka oli viivana paikalla putkimiehen ja erään erittäin kuuman sähkömiehen kanssa.

Eli mitä tästä opimme. Jos joskus ajattelit muuttaa Englantiin, niin ota matkaan mukaan villasukkia, makuupussi ja ämpäreitä, joihin voit tarpeen tullen kerätä yläkerrasta tippuvaa vettä ja käyttää sitä sitten vaikka näpskästi kylpyvetenä.

Oon niin karaistunut, että seuraavaks voisi vaikka muuttaa Mumbain slummeihin. Olis varmaan ihan perus kauraa.

Voi tätä mualimaa

2011-10-04T11:36:00.000-07:00

Nyt on varmaan joku vialla, sillä olen ensimäistä kertaa ihan aidosti kunnolla täpinöissäni koulusta. Nyt pitäisi sitten alkaa hääräilemään gradun kanssa, ja raakisversio siitä pitäis nimittäin olla valmiina jo alle parin kuukauden päästä. Jännää. Voin siis alkaa jo varastoimaan kofeiinitabletteja. Ajattelin kirjoittaa ylikansoittumisen vaikutuksesta totalitarianismiin ja demokratian kehitykseen. Tai jotain sinne päin.

Lueskelin tänään taas vähän faktoja aiheeseen liittyen ja tulin taas siihen tulokseen että meitä on aika helvetisti liikaa. Itse ainakin olen päättänyt kantaa oman pienen korteni kekoon ja tehnyt päätöksen olla lisääntymättä. Sen sijaan aion adoptoida jostain maailmankolkasta joskus kaukana tulevaisuudessa jonkun mukulan, jolle voin sitten välittää mun maailmaasyleilevät arvot. Tosin kylläkin henkilökohtaisesti uskon, että luontoäiti suuttuu ja että luonnon valinta alkaa piakkoin osoittaa syyttävää sormeaan eikä tässä enää välttämättä kauaa enää tyytyväisenä heiluta. Ei tästä nyt sen enempää vaan takaisin asiaan.

Niin siis olen kovin innoissani myös siitä, että meillä alkoi kurssi nimeltään Transitional Justice. Mitenköhän ton nyt kääntäis- muuttuva oikeus? Eli tiedossa on lähinnä Ruandaa ja entistä Jugoslaviaa, kansainvälisiä oikeusinstituutioita. Sitten tiedossa on myös Sodat-ja kansanmurhat-kurssi, sekä Globaali köyhyys. Tässähän varmaan ihan piristyy opiskellessa.

Kuunnelkaapa Pahamainesta Isoa ja Bobia.

Ja jottei tämä menisi ihan nynnyilyksi niin mun on pakko kerskua sillä, että täällä on kohta katakombireivit. Eli toisinsanoen isot gabbapirskeet Newcastlen alla olevassa 2.maailmansodan jälkeen rakennetussa tunnelistossa. Voi jukrat!

kaiken maailman mutinoita

2011-10-02T05:02:00.000-07:00

Rupesin tossa yksi päivä nyyhkyttelemään sitä, että mulla on täällä enää yksi vuosi jäljellä. Kävelin ympäri kaupunkia ja listasin asioita, joita tulee varmasti (kaikkin ihmisten lisäksi) ikävä. Joo tosi fiksua touhua.

Mulla tulee ikävä meidän cornershopin omistajaa Abua, jonka silmät verestää liiallisen pössyttelyn takia ja joka on aina yhtä epäystävällinen, sekä yhtä kaupan hyvännäköistä työntekijää, jolle käydään aina lirkuttelemassa.

Mulle tulee ikävä teehetkiä ja väsyneitä sunnuntaifiiliksiä, kun juodaan porukalla teetä ja katotaan roskasarjoja televisiosta.

Mulle tulee ikävä meidän talon vieressä olevaa afrikkalaista videovuokraamoa (?) ja siellä kolmea sisällä norkoilevaa poikaa, jotka aina säntillisesti jaksaa pyytää treffeille.

Mulle tulee ikävä pitkiä öitä yliopiston kirjastossa ja viimetippaan jätettyjä koulutöitä.

Mulle tulee ikävä kaikkia intialaisia ravintoloita ja niiden edullisuutta.

Mulle tulee ikävä kaikkia huikeita kotipileitä

Mulle tulee ikävä pitkiä kävelymatkoja kaupunginosasta toiseen keskellä yötä.

Mulle tulee ikävä kaikkia kellarikeikkoja ja pieniä taidenäyttelyitä.

Mulle tulee ikävä sitä, että ihmiset on oikeesti kovin yhstävällisiä ja avuliaita ja että kukaan ei ärähtele tuntemattomille ja että ihmiset jonottaa rauhallisesti bussiin noustessa, eikä mistään suunnasta sinkoile vihaisia eläkeläisiä.

Tätä listaa vois varmaan jatkaa loputtomiin, mutta nyt siirryn nyyhkyttelyn sijasta viime päivien tapahtumiin. Perjantaina kävästiin Cosmic Ballroomissa. Päästiin jonon ohi ilmaseksi, koska yksi kaveri oli siellä blokkaamassa ja aina ovelasti sniikkaili mulle tiskin takaa ilmasia drinkkejä. Kätevää. Joka tapauksessa, siellä soitti joku iso kansainvälinen dj, jonka nimi ei kertonut mulle kyllä yhtään mitään. Hauskaa oli silti.

Ensin hengailtiin vähän puistossa.

Eilen oli sitten yhden synttärikemut, eli lisää hengailua puistossa. Olin kyllä niin väsynyt koko illan että olisin voinut nukahtaa nurmikolle. Sain jopa yhden töherön ja epäselvän kuvan napattua nuotiosta:

Nyt hakemaan kaupasta vihanneksia. Ei tästä sunnuntaista tule muuten yhtikäs mitään.

helleaalto

2011-09-28T10:09:00.000-07:00

Arvatkaapas mitä mä tein tänään? Otin aurinkoa rannalla ja katselin rantaleijonia, kävelin kadulla ilman kenkiä ja poimin voikukkia. Kyllä, nyt on varmaan Englannin ainut lämmin päivä vuodessa, ja ollaanhan me jo melkein lokakuulla.

Teddy oli tullut Carlislesta asti tarkoituksenaan tulla ottamaan meidän kanssa aurinkoa. Teddy on varmasti hulluin ja sosiaalisin kiinalainen jonka tunnen. Se tässä hiljattain karkas Shanghaista takasin Englantiin, rakastu junassa konduktööriin ja meni sen kanssa kihloihin.

Mutta siis, tältä näyttää aurinkoinen Englanti:

Tynemouth

Tytöt haki fish&chipsit. Tai siis oikeestaan ne jätti sen kalan pois. Se meni vähän yli mun ymmärrykseni, sillä mun mielestä maailmassa ei varmaan ole mitään parempaa kun uppopaistettu turska.

lakritsimuffinsseja ja nenälävistyksiä

2011-09-27T04:38:00.000-07:00

Käytiin eilen hakemassa kämppikselle kahdeksas läväri ja laittamassa mulle korvaan pieni koru

Paikka oli erinomaisen hyvä ja palvelu ihan mahtista, että jos jollekkin tulee yhtäkkisiä pakonomaisia tarpeita hankkia läväreitä/tatuointeja Pohjois-Englannissa, niin suosittelen mielelläni paikkaa nimeltä Blue Lotus.

Siinä tiskillä sitten ramppasi jotain teini-iän murroksessa myöriskeleviä pikkutyttöjä ja poikia huulet ja ja kulmat täynnä jos jonkinlaista rengasta. Tulin siinä sitten miettineeksi omia myrskyisiä teinivuosiani (ihan kuin olisin nyt niin grown up) ja kun pääsin kotiin niin kaivoin pari vanhaa muistitikkua ja lykkäsin ne koneeseen. Iso virhe. Melkein tukehduin omaan kuolaani niitä katsellessa. Päätin jakaa niistä yhden täällä ihan silläkin uhalla että mun kaikki sosiaalinen uskottavuus rapisee silmissä.

Ahahaha. Puolustuksekseni täytynee sanoa etten koskaan oikeasti näyttänyt tolta, vaan joskus vähän pelleiltiin hiuslakalla, mustalla huulipunalla ja nahkarotsilla. Ja ihan vaan selvennykseksi, mä olen tossa oikealla.

Eilen sitten lopetettiin päivä vähän aikuismaisemmin leipomalla lakritsi-banaanimuffinsseja. Syötiin kerralla melkein koko pellillinen ja katseltiin Skinssiä. Okei, jälkimmäisessä ei ole mitään aikuismaista.

Liverpool

2011-09-24T16:30:00.000-07:00

Kotouduttiin juuri pikku seikkailureissulta Liverpoolista. Herättiin perjantaiaamuna kello viisi, joka on mun henkilökohtaisten standardien mukaan sama kuin sahaisi itseltään sormen irti. Pitkien taisteluiden jälkeen suoriuduimme kuitenkin matkasta bussiasemalle ja matka Leedsin kautta Livikseen (näin muka tuttavallisesti) alkoi.

Päätettiin yksissä tuumin että olis kiva syödä intialaisessa buffetissa, nekun on mun mielestä jumalan lahja ihmiskunnalle. Tunnin etsinnän ja kiukuttelun jälkeen päädyttiin kuitenkin johonkin muuhun raflaan, jossa oli maailman ihanimpia brownieita (browneja?mites toi taipuu?). Voisin kirjottaa metritolkulla juttua erilaisista suklaaleivoksista ja jälkiruoista, kekseistä, jäätelöistä, kakuista, tortuista, vaahdoista, kastikkeista. Jos suklaan kanssa vois mennä naimisiin niin varmaan tekisin sen. Tai sitten vaan rakennan itselleni suklaamiehen. Vähän niinkun pääsiäisen aikaan saa aina pupun muotosia suklaita tai jouluna tontun muotosia. Nyt taas vähän karkaa...

Sitten luonnollisestikin tsekkailtiin Beatles museo. Kyllä alko soimaan Yellow Submarinet päässä.

Näppärästi tässä kuvassa peitän Yokon pään. Kyllä mä mun mielestä ansaitsisin olla Lennonin tyttöystävä. Siis jos se nyt vielä vaikka eläis.

Ja niin sitten käytiin litkimässä Strongbowit Cavernassa, turisteja kun ollaan, ja kuunneltiin kun joku kikkarapäinen söpöläinen lauloi Beatlesin covereita.

Tää oli maailman hienoin second hand shoppi. Jos olisin kauppa niin olisin varmasti tää kauppa. Ja kaikki ne tavarat siellä. Jos joskus meette Liverpooliin niin käykää tuolla. En tosin muista sen nimeä että tästä oli varmaan kovasti apua kaikille.

Käytiin me sitten lauantaina yöelämässäkin pyörähtämässä ja todettiin, että suurin osa baareista oli ihan tylsää höttöä. Löydettiin me sitten yksi ihan kiva mesta mutta se oli ihan liian täynnä ja yksi pahanhajuinen paikallinen mies liimautu meihin eikä meinannut lähteä sitten millään. Oikeesti tehtiin Tinan kanssa sopimus että kerrotaan kaikille että meillä oli tosi hauskaa Liverpoolin yöelämässä ja tavattiin ihan mahtavia tyyppejä. Eli meillä oli siis tosi hauskaa ja tavattiin ihan mahtavia tyyppejä.

Ensi maanantaina meillä on meidän fabulous makeover eli käydään vierailemassa vähän lävistysstudiossa. Siihen siis!

kivoja juttuja

2011-09-22T08:59:00.000-07:00

Eilen vietettiin tyttöjen iltaa eli toisin sanoen mätettiin naamaamme järjetön määra tacoja ja katsottiin Beyoncen Glastonburyn puolentoistatunnin keikkavideo. Siis voi että mikä mimmi. Jos mulla olis joskus yhtä pitkät sääret/yhtä paljon karismaa/ yhtä makee afro/osaisin liikkua yhtä hyvin piikkikorkokengillä niin olisin varmaan maailman onnellisin tyttö.

Varmistuin taas enemmän ja enemmän siitä, että ensi kesänä en lähde tästä maasta minnekkään ennen kun olen käynyt Glastonburyssa.

Tänään illalla ollaan menossa katsomaan the Ladyboys of Bangok-showta joka poikkeaa taas kiertueellaan Newcastlessa ja huomenna hypätään aamuvarhaisella bussiin ja suunnataan kohti Liverpoolia. En malta odottaa että pääsen the Magnetiin ja tietenkin myös the Cavern Clubissa pitää piipahtaa. Siis siellä mistä vanha kunnon Beatles ekaa kertaa bongattiin. Hurjaa!

kiukuttaa

2011-09-19T08:56:00.000-07:00

Eilen istuin poikien kanssa bubissa katsomassa jalkapallomatsia (parasta sunnuntaiviihdettä on istua bubissa puolensadan punakan huutavan miehen ympäröimänä), ja jossain siinä ottelun puolessavälissä aloin vaipua pikkuhiljaa jonkinasteiseen transsiin. Siellä tylsistymisen ja kuoleman välimaastossa aloin pohtia asioita jotka minua ärsyttää. Sain seuraavanlaisen listan aikaiseksi.

- Hyssyttelevät tytöt. Siis sellaiset ärsyttävät silkkitukat, joiden kaikki hiussuortuvat on aina ojennuksessa ja jotka eivät koskaan räi, käytä voimasanoja tai kerro mitään repäsevistä jatkoista. Sellaiset jotka ovat aina hillittyjä eivätkä koskaan vääntele naamaansa tai naura röhönaurua. Tälläset tylsimykset pitäisi laittaa johonkin eristysselliin.

- Meidän uudet ylänaapurit.Tylsimyksiä nekin. Olin innoissani kun kuulin, että ylänaapurin laulava Chris ja sen kiukkuinen tyttöystävä (jolla oli aina varmaan hiekkaa tietyssä ruumiinosassa) on muuttanut pois. Mutta tilalle oli muuttanut kolme hissukkaa jotka ei saaneet sanaa suustaan, kun mentiin eilen yllärivisiitille yläkertaan.

-Se, ettei mulla ole ekspressokeitintä ja tuskin on koskaan edes varaa sellaiseen.

-Se, että mun homenuhani on saanut ihan uudet mittasuhteet.

-Englantilainen byrokratia. Jos haluatte elämäänne vähän ylimääräistä jännitystä, niin suosittelen paperisotaa Englannin viranomaisten kanssa.

- Intiaan ulkoistettu asiakaspalvelu. Soitat jostain pienestä nettiongelmasta ja luurin päässä vastaa joku mumbailainen heppu, jonka aksentti on yhtä kuin jalkalamppu kitarisoissa. Yritä siinä sitten ymmärtää jotain ja maksa samalla tähtitieteellistä puhelinlaskua.

Tässä nyt kaikki tällä kertaa. Uusi kiukkulista ilmestyy kun olen taas ensi sunnuntaina katsomassa matsia.

punssia ja puutarhalyhtyjä

2011-09-18T06:28:00.000-07:00

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joilla on tylsät kodit. Vielä vähemmän ymmärrän ihmisiä, jotka ostavat mustia esineitä kotiinsa. Tai kliinisen valkoista. Kamalimpia ovat tylsät Ikea-kodit, jotka ovat pullollaan kaikkea trendikästä sisustusroinaa. Kaikenlainen minimalismi saa karvani aina pystyyn. Niimpä olen päättänyt että omassa kodissani noudatan spesiaalia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman värikästä-linjaa. Hyvä koti on sellainen, jossa on ainakin kahtakymmentä eri väriä ja mielellään kaikissa eri sävyissä, joka on pullollaan pieniä kuvia ja yksityiskohtia ja jossa on paljon tyynyjä. Joo, paljon tyynyjä.

Siispä ajattelin jakaa kuvia rakkausasunnostani silläkin uhalla että ketään ei kiinnosta. Asunnon ainoa miinuspuoli on seinien läpi tunkeva home, ikuinen kylmyys ja öisin keittiöön ulkoa hiipivät etanat. Kaikki oikeastaan aika perus standardia Englannissa.

Meidän ihana Gustav Klimt-kopio. En pistäis pahakseni jos mulla olis joskus varaa alkuperäiseen.

Keittiö ei ole keittiö ilman keltaista seinää.

Voi Jimi Jimi.

Ostin puutarhalyhtyjä viidellä punnalla koristamaan meidän rumaa takapihaa. Nyt meillä on erittäin hyvä syy järjestää puutarhajuhlat. Suorastaan velvollisuus. Voisin leipoa jättimäisen kurpitsapiiraan ja valmistaa sangollisen punssia.

Oi autuutta

2011-09-16T18:00:00.000-07:00

Eilen palasin takaisin Enkkulandiaan ja olen ehkä enemmän innoissani kuin koskaan aikaisemmin. Sydän alkoi pompahdella taksissa kun pääsimme vanhan kunnon Fenhamin huudeille ja katukuvassa alkoi loistaa burkhat ja intialaiset take awayt. Kotona odottikin Tina muutaman erittäin mieluisan yllärin kera. Päätettiin yksissä tuumin että kun kerran ollaan molemmat taas kotona, niin sitä pitää ehdottomasti juhlistaa vanhalla kunnon visiitillä the Head of Steamiin, Steameriin, Hedariin, you name it. Kyseessähän on siis meidän ehdoton perjantai-lauantai-iltojen (ja miksei myös maanantai-torstai-iltojen) kantis. Hetken päästä seurueeseemme liittyi myös britannialaisjamaikalainen toverimme Jay. Kun olimme saaneet tarpeeksemme paikan viittäkymppiä hipovasta keski-iästä, otimme taksin meille.

Tässä siitä vähän lisää:

Oon kaikesta ihan täpinöissäni. Meidän asunnosta, jota eilen aika antaumuksella sisustettiin uudelleen, tulevasta Lontoon reissusta ja siitä että oon taas maisemissa. En malttanut olla syömättä aamupalaksi papuja ja jalkapallon kokoista kannullista teetä. Olen taas saanut britanniarakkauteni takasin. Oi autuutta, oi autuutta!

voi himpulat

2011-09-10T06:42:00.000-07:00

Yksi jos useampikin ihminen on tässä viikon kuluessa siirtänyt kesän imperfektiin.

-Viime kesänä me sitä ja tätä.

Siis mitä? Viime kesänä? Nythän on kesä. Sitten kuulen taas muistutuksen siitä, että Taika, nythän on jo syyskuu.

Itse olisin vielä täydessä valmiusterässä kiertämään festareita ja kärttyilenkin puhelinta että josko joku soittaisi että nyt on taas renkaat kuumana ja roadtrippi odottaa.

Täytynee hyväksyä tosiasiat. Onneksi takana on ainakin maailman paras kesä ja sen kunniaksi ajattelinkin julkaista yhden kesän 2011 lempparikuvistani täällä.

Jusun kasvoilta hohkaava kukas helvetti se sinä olet- ilme jaksaa naurattaa mua varmaan vielä silloinkin kun makaan vanhainkodissa vaipoissa lääketokkurassa.

Valitettavasti myös minulla alkaa taas velvollisuuksien ja stressin täytteinen viimeinen opiskeluvuosi ja ensi torstaina lentokone nostaakin kytkintä kohti pekonin, pisamien ja small talkin kyllästyttämää saarivaltiota.

Ihan kiva päästä taas takaisin Newcastleen laittamaan paikkoja kuntoon. Mitenköhän se kaupunki on pysynyt pystyssä ilman mua? Erityisen täpinöissäni olen siitä, että kämppikseni on vihdoin tullut järkiinsä ja viikon päästä alkaakin meidän men-free-zone-kämppiselämä Fenhamin sydämessä. Hurjaa!

hvala ti puno

2011-09-06T02:12:00.000-07:00

Kun Sarajevo alkoi olla jo nähty niin seurueemme jakautui eri suuntiin; Pierre nosti liftipeukalon pystyyn, kaksi muuta poikaa suuntasivat Serbiaan ja minä lähdin Mostariin, jossa jaksoin viipyä peräti yhden päivän.

Ihan nätti toi Mostarin vanhakaupunki. Lisäksi samaisena päivänä oli vielä loppunut ramadam ja koko kaupunki bailasi sydänjuuriaan myöten. Itse menin kiltisti nukkumaan kirja kainalossa ja lähdin aamulla seikkailemaan taas kohti Belgradia jonne matka kesti palttiarallaa semmoiset mukavat 12 tuntia.

Serbiassa tapasin taas Brankan, jonka kanssa päädyin mm. siemailemaan erikoisvieraana punkkua ortodoksipapin työhuoneessa ja sain muistoksi papilta pullollisen siunattua pyhää vettä, jota minua kehoitettiin pitämään mukanani aina matkustaessa. Ehkä koko reissun yksi ehdottomia highlighteja.

Ja viimeisenä iltana istuin iltaa ja jauhoin politiikkaa kahden serbipojan, Georgen ja Marcon kanssa jossakin Belgradin kupeessa olevassa kuppilassa jota voin myös suositella lämpimästi. Tai oikeastaan lämpimästi suosittelen koko Balkania. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja yksin tyttönä matkustaminenkin sujui mutkitta, jos ei oteta lukuun yhtä vanhaa palliaivoa, joka alkoi ehdottelemaan rivouksia bussissa. Toivottelin äijälle hyvää loppuelämää rektumissa ja se ymmärsi vaihtaa paikkaa.

Opin mös tuikitärkeitä yksityiskohtia serbialaisesta/balkanilaisesta kulttuurista, jotka nyt näen velvollisuutena jakaa muiden ihmisten kanssa sillä ilman näitä tietoja ei ykinkertaisesti voi tulla toimeen jos matkailee alueella:

-Jos mies ostaa kesken treffien naiselle ruusun, se merkitsee sitä että mies pitää naista maksullisena. Jos sen sijaan tuo kukkia mukanaan treffeille niin se on kuulemma ihan jees.
-Jos menee julkisen puolen lääkärillä käymään niin kannattaa tuoda mukanaan joku lahja, kuten suklaata tai pieni pullo viskiä, jos haluaa saada palvelua. Korruptio, tuo ihana asia!
-Jos pojasta tulee isä poikavauvalle, niin on tapana että miehen kaverit repivät uunituoreen isän päältä paidan riekaleiksi. Jos saa tytön, niin paita säilyy ehjänä.

Eli Dobar Dan vaan kaikille ja Mogu li dobiti pivo!

Beauty of the Balkans

2011-09-03T13:09:00.000-07:00

Noniin. Eilen siis palauduin entisen Jugoslavian huudeilta eli tarkemmin ottaen Serbiasta, Montenegrosta ja Bosniasta. Bosnia&Hertsegovinaan ei oikeastaan ollut tarkoitus edes alunperin mennä, mutta jotenkin löysin sitten itseni myös niiltä nurkkiloilta. Mikä sinänsä on aina onnistuneen reissun merkki.

Lensin siis ensin Belgradiin. Bussiasemalla seisoin rinkka selässä noin kaksikymmentä sekunttia pällistelemässä että mihin sitä lähtisi suunnistamaan ja laiskana päätin kysyä ensimmäiseltä vastaantulevalta serbiltä tietä. Ja voi hyvä että kysyin, sillä samalla tutustuin ehkä koko reissun ihanimpaan ihmiseen eli paikalliseen tyttöön nimeltä Branka. Kyseinen mimmi ei tyytynyt vain neuvomaan minulle tietä hostelliini vain lähti päättäväisenä saattamaan minua sinne. Myöhemmin päivällä tapasin aivan sattumalta kaksi portugalilaista jeppeä ja paljastui että toisen kanssa minulla on sattumoisin myös yhteisiä tuttavia toisella puolella maailmaa. Small world. Illalla sitten suunnistettiinkin Belgradin syntiseen yöelämään kokoonpanolla minä, portugalilaiset, yksi britti ja Branka. Kaikille Belgradiin halaville tiedoksi, klubeihin mennään ilmeisesti aina metallinpaljastimien läpi. Kannattaa kokeilla jokirannan kelluvia baareja.

Aamulla hyppäsin bussiin kohti Montenegroa ja Budvaa, joka oli lähinnä serbituristien rantahuvipuisto, mutta soveltui ihan mukavasti sen päivän tarkoitusperiini eli rusketuksen hankkimiseen. Tapasin kaksi italiaanoa ja yhden skottinationalistin ja aika kuluikin ihan sutjakkaasti maatessa turkoosin meren äärellä samalla kun ensimmäiseen ihmisryhmään kuuluvat kantoivat eteemme ilmaisia herkkulautasia. Muuhun aktiviteettiin olin aikalailla kykemätön sillä lämpöä oli sellaiset rapiat +40 astetta.

Budvan vanhakaupunki oli kuitenkin ihan huikean hurmava.

Budvasta suuntasin Kotoriin, jossa tapasin sitten taas erään hauskan hullun itävaltalaisen kaverin, joka oli polkupyöräreissulla Ozorfestareiden kautta Istanbuliin tarkoituksenaan muuttaa sinne asumaan. Pötköteltiin auringossa syömässä maailman parhaita luumuja.

Yksinmatkustamisen ehkä ehdottomasti surkeimpia puolia on se, että et saa itsestäsi lähes ollenkaan kuvia. Ja jos pyydät jotain tuntematonta ottamaan sinusta kuvan se on joko A)epäonnistunut koska henkilö ei osaa käyttää kameraasi tai B)näytät itse siinä vaivaantuneen vähä-älyiseltä kuten yllä.

Kotorissa sain sitten kuningasajatuksen, että en voi olla Balkanilla käymättä Bosniassa ja otin illalla bussin kohti Sarajevoa. Vaikka minun oli annettu ymmärtää, että bussi saapuisi Sarajevoon siinä kahdeksan aikaan aamulla, havahduinkin joskus neljän aikaan yöllä tyhjässä bussissa että mitäs ihmettä, kun bussi olikin perillä (tai tarkemmin ottaen jossakin Sarajevon esikaupunkialueella 30 minuutin ajomatkan päässä keskustasta). Kömmin ulos, nostin rinkan selkään ja bongasin etäämmällä kolme yhtä hölmistyneen näköistä nuorukaista, yhden britin, yhden uusseelantilaisen ja yhden ranskalaisen. Paremman suunnitelman puutteessa lähdimme yhdessä metsästämään jotain mukavaa paikkaa missä voisi nukkua aamuun asti. Hetken päästä löytyikin tarkoitukseen sopiva niitty, johon pistettiin meidän väliaikainen leiri pystyyn.

Palelin ensimmäisen tunnin kuin päästäinen pakastimessa (olin nuukuuksissani ottanut mukaan lasten makuupussin), kunnes se britti huomasi ahdinkoni ja kohta olikin jokainen pojista luovuttanut minulle puolet vaatteistaan ja retkikuntamme ainoan patjan. Kyllä on sitten kiva olla tyttö tälläisissä tilanteissa.

Aamulla herättiin jostakin läheltä kantautuviin käsiaseen laukauksiin. Jännitysmomenttia, jännitysmomenttia.

Sarajevo saavutti muuten yhden lempikaupunkini titteleistä. Se on mielenkiintoinen sekoitus länttä ja orientalismia. Ja historiasta kiinnostuneille riittää nähtävää, sillä sieltä löytyy niin Ottomaanien, Itävalta-Unkarin, maailmansotien sekä valitettavan sisällissodan neljän vuoden piirityksen vaikutteita, jäänteitä ja merkkipaikkoja.

Sarajevossa palloilin poikien kanssa vielä pari päivää, kunnes otin junan kohti Hetsegovinan puolta. Mutta koska minua väsyttää ja koska tästä tulisi muuten erittäin puuduttava kilometripostaus, huomenna jatkuu taas Taikan kootut seikkailut part 2. Buenas Noches!

haaste

2011-08-13T12:01:00.000-07:00

Sari pisti ihanassa blogissaan jakoon The Sweetest Blog ja Sunshine Awardin ja ja päätin ottaa vastaan haasteen ja vastata seuraaviin kysymyksiin:

Lempiväri
Ehdottomasti turkoosi. Ja kaikki kirkkaat värit.

Lempiruoka
Meijän cornerintialaisen kaikki erittäin korianteripainotteiset tuliset kastikkeet. Kuolaa.

Paikka jonne haluaisi matkustaa
Buenos Aires. Mielestäni mun kuuluis saada pieni värikäs asunto La Bocan kaupunginosasta. En pistäis yhtään pahakseni.

Suosikkieläin
Varpuset ja kaikki pikkulinnut

Suosikkinumero
9

Suosikki alkoholiton juoma
Maito. Tätä ei voi juoda koskaan liikaa.

Facebook vai Twitter
Facebook. Tähänkin olen kyllä jo tosin niin kyllästynyt, että poistaisin tilini ellei naamakirja olisi niin helppo tapa pitää yhteyttä ulkomailla asuviin ystäviin.

Intohimosi
Uah, mitäköhän tähän nyt sitten laittais. Vaihtuu varmaan kerran viikossa.

Saada vai antaa lahja?
Varmaan aika kontekstiriippuvainen juttu.

Suosikkikuvio
Spiraali

Suosikkiviikonpäivä
Inhoan ja rakastan tasapuolisesti kaikkia.

Suosikkikukka
Kaikki niittykukat.

Ja tämän haasteen ajattelin passata, no, kenellekkäpä muulle kuin Katrille.

aivan liian hyvää

2011-08-07T14:13:00.000-07:00

Olen ihan älyttömän täpinöissäni. Pari viikkoa niin pamahdan Helsinkiin kuuntelemaan ihanan viisaan Dalai Laman yleisötilaisuutta aiheesta Myötätunnon voima. Voi että. Kuinkakohan kauan olen kyseisen hengellisen johtajan sanoja tahtonutkaan päästä kuulemaan.

Tuolta sitten valaistuneena, tai vähintäänkin jonkun Panchen-laman muodossa hyppään lentokkoneeseen ja lennän näihin maisemiin yksin vähän seikkailemaan:

Niin elikkä siis Serbiaan ja Montenegroon. Voi että, voi että. Kylläpä tämä elämä nyt taas hellii.

huoh

2011-08-05T08:59:00.000-07:00

Mun mielestä on yksinkertaisesti pelkkää silkkaa vääryyttä, että olen tässä kesällä paasannut itselleni (ja kaikille ympärilläoleville) tasapainoisesta ravinnosta, lisäaineiden myrkyllisyydestä ja popsinut jopa hampaat irvessä rouhittuja kaakaopapuja (eivät ole mitään varsinaista herkkua) niiden antioksidanttipitoisuuksien takia, ja nyt sain sitten jonkun nilkin kesäflunssan.

Nyt olen siis mun Siuntioreissuni jälkeen (Siuntio, heh heh) käpristellyt kotona kohta lähestulkoon 24 tuntia. Ja vielä perjantaina. Ja kun otetaan huomioon se sivuseikka, että yleensä jaksan olla paikallani juurikin tuon 24 tuntia kunnes alan vakuuttumaan siitä, että minulla ei ole sosiaalista elämää ja olen kotona nyhjöttävä seinäruusu.

Joskus olisi todella paljon helpompi olla vähän vähemmän levoton ihminen ja vähän vähemmän tuuliviiri.

Jaoinko tämän videon tosiaan juuri tänne?

Lisäksi olen tässä lähiaikoina alkanut tuumiskelemaan, että olikohan ihan hyvä idea lupautua ensi vuonna kodittomien taideopettajaksi. Ensinnäkin, en ole koskaan opettanut taidetta kenellekkään. Mielessäni vilisee mitä mielenkiintoisimpia variaatioita siitä, kuinka minä ja kaksikymmentä koditonta narkkaria/puistokemistiä seisotaan jossakin opetusluokassa kaikki yhtä hölmistyneinä käsissämme klöntti sateenkaarenväristä muovailuvahaa.

shakkimatti

2011-08-01T11:52:00.000-07:00

Oon ehkä Katrilta saanut tämän Fok It innostuksen. Nojoo. Nyt voisin lähteä purkamaan tämän huonon huumorini juoksulenkkiin. Kohta mun vatsalihaksilla voi raastaa aamusin juustoa leivälle.

mökkitouhotusta

2011-07-31T12:35:00.000-07:00

Alkuviikosta tuli taas nostettua liftipeukalo pystyyn ja suunnistettua kohti Kuhmalahden aitoa maalaismaisemaa. Olen mielessäni jo ehtinyt surkutella tätä mökkityhjiötä kesässäni, mutta nyt sekin tuli sitten korjattua. Kitkettiin J:n perunamaa, mato-ongittiin ja elettiin erittäin askeettista mökkielämää a.k.a melkein syötiin mun melkein valmistamaa nokkoskeittoa ja melkein mentiin marjametsään. Kyllä tuli taas ladattua kaikki akut täystehoille.

Ja tietysti kaikista tärkein: Otettiin musta kuvia poseeraamassa pellolla, joka oli yksi minun tämän kesän keskeisimmistä tavoitteista. Kyllä, mulla on tavoitteet korkealla.

Voisin muuttaa maalle ja viettää kaiken vapaa-aikani hengailemalla maitolaitureilla kylmän viileästi maitotonkkiin nojaillen.

Muutenkin on ollut erittäin optimaalinen heinäkuu. Viime viikonloppuna tuli katsastettua Turun Ilmiö, muutaman viikonlopun päästä on Flow ja sitten tehtävänäni on vain täyttää elämäni kaikenlaisella mukavalla pikku aktiviteetilla syyskuun lopulle saakka, joten ideoita otetaan mieluusti vastaan. Lisäksi olen ajatellut suunnata Albania/Serbia-akselille, että turvamiehen paikka on auki. Tai sitten menen yksin ja aiheutan taas vanhemmilleni vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

2011-07-19T09:43:00.000-07:00

Huh huh. Nyt heittää elämä sellaista kuperkeikkaa. Joskus on ihan hyvä osata päästää irti ja nostaa ankkurit ajoissa.

minä sitten kyllä tykkään tästä elämästä

2011-07-15T11:28:00.000-07:00

Joskus kesää ja sen täydellisyyttä ei voi ilmaista muuta kuin visuaalisesti, eli täältä pesee.

The Prodigy ja Ruisrock

No eipä mulla oikeastaan muuta.

todos mortales

2011-07-12T02:29:00.000-07:00

Seuraavat päivät ajattelin viettää autuaasti Markiisi de Sadeen ja Mihail Bulgakovin seurassa sekä odotelessessa maailmanlaajuista talousromahdusta. Sekä syödessä vain ja ainoastaan terveellistä raakaravintoa ja juostessa Onnin kanssa sellaisia juoksulenkkejä, ettei ole enää varmaa kumpi läähättää enemmän; Onni vai minä.

Lisäksi aion hämmästellä sitä, mihin kaikki hyvät tyypit ja mielenkiintoiset ihmiset ovat Tampereelta kadonneet? Uskallan sanoa, että en ole noin puoleen vuoteen tutustunut yhteenkään mielenkiintoiseen ihmiseen täällä Hämeen sydämessä. Kaikki on vain sellaista tasapaksua höttöä. Tai sitten minusta on tullut sitä tasapaksua höttöä.

Ainiin ja sitten ensiviikonloppuna yötöiden (olen vahtimassa espanjalaista urheilujoukkuetta MM-kisojen aikaan, eli luen yön kirjaa ja kaivan nenää) jälkeen ajattelin rientää Porijazzeille katsastelemaan Barcelaista bändiä eli Poppamiehen silmiä eli Ojos de Brujoa. Nyt niitä käsiä pystyyn joka haluaa pelastaa minut nöyryyttävältä yksin festareille menosta ja tulla mukaan.

Like a ninja I glide up a waterfall

2011-07-04T02:57:00.000-07:00

Avasin koneen tänään aamulla (yllättävän aikaisin ottaen huomioon viikonlopun univelat) ja muistin että mullahan on tämä blogi olemassa ja että tänne voisi vaikka joskus jotain kirjottaakin.

Takana on erittäin eeppinen viikonloppu Helsingissä. Päätettiin Katrin kanssa liftata pitääksemme finanssipuolta hieman kurissa ja ehdimme seistä Viinikassa Helsingin motarille johtavalla tiellä arvioltamme alle 20 sekunttia, kunnes ensimmäinen auto pysähtyi ja sitten sitä mentiin. Matka meni mukavasti kahden nuoren sällin kyydissä (joista toinen itseasiassa osoittautuikin entiseksi lukiokaveriksi) hakatessa takapenkillä olevaa mankkaa. Kehäkolmosen sisäpuolella hämäläisiltä ei tuo Helsingissä suunnistaminen sujunutkaan ihan niin sutjakkaasti ja se hoidettiinkin kivi-paperi-sakset-tekniikalla. KPS toimi yllättävän hyvin, sillä hetkessä löydettiin tiemme lintsin parkkikselle. Pojat suunnisti joihinkin psykekemuihin ja me alettiin etsiä tietämme kohti keskustaa. Onnistuneesti eksyimme jonnekkin päin Alppilaa ja meillä meni kauemmin löytää tiemme Alppilasta keskustaan, kuin liftata Tampereelta Helsinkiin.

Tämä kuva nyt ei liity koko viikonloppuun mitenkään, vaan juhannukseen, mutta ilmaisee kuitenkin mitä tekisin mieluiten koko kesän: köllöttelisin puhallettavan krokon päällä kukkia hiuksissa.

Sitten mukaan littyivät Katrin matkaopaskumppanit Jouko ja Ode ja loppu onkin historiaa. Lauantaina tsekkailtiin Pridet ja olin varma että menehdyn helteen vuoksi nestehukkaan siellä sateenkaarikansan keskellä. Illasta täytynee sanoa sen verran, että turhaan olen julistanut Suomen yöelämän pystyynkuolleeksi. Jenny Woo yllätti positiivisesti, varsinkin kun pääsimme jonon ohi. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että minulla tulisi olla vip-kortti maailman jokaiseen ravintolaan ja yökerhoon. Lisäksi saimme kivan nivaskan ilmaisia drinkkilippuja, joita ainakin Katri aktiivisesti vaihtoi nesteiksi. Harmittelen suunnattomasti sitä, että mukaamme ei tarttunut kameraa, jos ei lasketa mukaan Clas Ohlssonin kertiskäyttökameraa, jonka kuvamatsku löytää tiensä tänne blogin puolelle kunhan jaksan raahautua kameraliikkeeeseen (lue: marraskuun lopulla).

Ainut asia, mikä vähän vieläkin kirpaisee on se, että en koko viikonlopun aikana törmännyt Aki Nikkiseen, jota niin kovasti Jennyssä metsästin. Aki "Nilkki" Nikkinenhän on siis mun unelmieni kohde, harmi vaan että se on fiktiivinen salkkarihahmo.

Ja sitten vielä lojaalina kaikille kanssasisarilleni näen velvollisuutenani jakaa kanssanne minun ja Katrin kehittämä riippakivien karkoitusmenetelmä, joka syntyi Helsingissä eräällä kesäterassilla.
Juttu alkoi niin, että istuttiin Katrin kanssa illalla elämään tyytyväisinä eräällä terassilla siemailemassa hieman valkkaria, kunnes pöytäämme hävyttömästi tunkeutui eräs nelikymppinen, muutaman juoman nauttinut ihramaha. Kohteliaasti yritimme päästä tyypistä eroon, mutta se ei lähtenyt kulumallakaan, joten tuli ottaa kovemmat keinot käyttöön. Katri sanoi menevänsä vessaan, mutta velmusti kävelikin kahden nuoren miehen pöytään ja kehotti heitä hetken kuluttua tulemaan pöytäämme ja esittämään vanhoja tuttujamme. Pojat tulivat, ihramaha poistui, mutta hetken kuluttua paljastuikin että myös nämä uudet tulokkaat olivat aikamoisia douchebaggejä. Onneksi tällä kertaa meidät pelasti ihan oikeat kaveripojat, jotka sitten ajoivat nämä kaksi muuta nuorukaista tiehensä.

No niin. Nyt olen ihan tyytyväinen siihen että ulkona sataa. Työt oli peruttu ja ajattelin kääriytyä koko loppupäiväksi täkkiin ja aloittaa urani tulevana menestyvänä freelancerina.

levyttelypäivä

2011-06-14T09:46:00.000-07:00

Voisin syödä karkkipötköjä aamupalaksi ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Voisin värjäillä varpaankynsiäni karkkipötköjen väreillä ja makoilla viltillä lukemassa pääni paksuista kirjaa.

Siis pakenin kärrytielle, missä niityt ja metsät soi,

ja minä lauloin niiden mukana, niin kuin vain elävät voi

viimeistä viedään

2011-06-13T14:40:00.000-07:00

Äitille nyt ihan ensimmäiseksi tiedoksi sinne kotipuoleen, että kaikki ne pelotteeet mm. tatuointivärien myrkyllisyydestä, syövästä (??) ja siitä, että näytän rumaltaa hääpuvussani eivät ole menneet perille, sillä jalkaani koristaa nyt ihanista ihanin tatuointi.

Viime torstaina oli viimeinen tentti ja viimeinkin pyrähti käyntiin minullakin kesäloma ja valitettavasti viimeinen viikko Englannissa ennen kuin palaan kesäksi Suomeen. Alla pieni kuvapläjäys siitä, miten olen ottanut pientä revanssia niistä kaikista tunneista, jotka olen elämästäni tuhlannut viimeisen kuukauden aikana koulun kirjastossa.

Näytän pelästyneeltä eläimeltä

Nämä olivat ehkä vuoden hauskimmat kemut.

Sunnuntaina heräsin taas vuotta vanhempana. Tänään katselin itseäni peilistä ja olen varma että silmäkulmaani on ilmestynyt ylimääräinen ryppy.

Ostin itselleni lahjaksi maailman kuuleimmat bootsit, joita olen metsästänyt nyt vuoden verran.

Mä en käsitä miten tää metrolinja ei ikinä kulje.

Yhdellä taustalla olevalla sillalla oli tänään joku itsemurhahyppääjä ja alue oli saarrettu palomiehillä ja ambulansseilla. Liikutuin niin paljon että aloin itkemään. Nähtiin kuinka se heppu keikkui siellä sillanreinalla ja mietti että hyppäiskö vaiko ei. Toivottavasti ei hypännyt.

Käytiin tänään sivistyneinä ihmisinä katsastamassa Balticin kulttuuritarjonta. Voin sanoa etta Robert Breerin taiteessa ei ole mitään mielenkiintoista. Lisäksi palasin eilen hetkellisesti vanhan rakkaan harrastukseni pariin ja kävimme katsomassa eräässä pienessä teatterissa näytelmän, jossa yksi mies suoritti kaikki roolisuoritukset. En ole vieläkään ihan varma pidinkö siitä vai enkö. Ehkä en.

Että tämmöistä sanallista minimalismia. Nyt lähden maanantai-illan viettoon.

My annual crisis

2011-06-01T08:17:00.000-07:00

Henkilökohtainen uskomukseni on, että elämä loppuu kahdenkymmenenseitsemän ikävuoden jälkeen. Tai ei siis käytännössä lopu, vaan siitä tulee tylsää, itseään toistavaa ja urautuvaa ja siinä vaiheessa nuoruuden viimeiset henkäykset on jo puhallettu pois keuhkoista. Ja koska alle kahden viikon päästä olen taas yhden pykälän lähempänä tätä mystistä elämän ja elämänilon kuoleman rajaa, niin on taas aika käydä läpi pienimuotoinen kriisi.

On teoreettisesti mahdollista, että kuuden vuoden päästä käytän jo terveyssandaaleja, juon teatterin välitauolla lasillisen konjakkia mustan kahvin kanssa, käytän yli polven pituisia sinisiä farkkuhameita ja olen sitä mieltä, että eteisen tapetti tulee vaihtaa koska se on liian kermanvaalea ja mielestäni sininen boordi olohuoneessa on jo liian hardcore. Lisäksi pelkään kovasti sitä, että alan järjestelmällisesti kieltäytyä sekä etkoista että jatkoista, ääneeni tulee arvosteleva nasaalivivahde ja mielestäni joitakin asioita ei pidä tehdä, koska, no, niitä nyt ei kuulu tehdä.

Tätä kriisiä ei yhtään auttanut se, että ostin tässä toissapäivänä vahingossa purkillisen tekohampaiden valkaisupulveria, kun piti ostaa ihan normaalia hampaiden valkaisutöhnää.

Siksi minulla on kamala kiire elää tällä hetkellä ja ympätä mahdollisimman paljon mahdollisimman monipuolista tekemistä lähivuosilleni. Paras todettu lääke ikäkriisiin on tehdä suunnitelma asioista, mitä aikoo tehdä lähikuukausina.
Ja meikäläisellä se näyttää nyt tältä:

1.Täytyy pitää huoli että kerkeän kaikille mahdollisille kesäfestareille ja muille riennoille. Ja liftata täytyy ainakin kolmesti, se on yksi kesän peruspilareista.

2.Tatuointi (alle kaksi viikkoa, ihanaa)

3.Kesän lopussa matka jonnekkin kauas, eli junalla Venäjän halki. Vaikkapa Kazakhstaniin.

Ja sitten kun vuosien päästä vastaan tulee tuo kirottu 27. syntymäpäivä, niin lupaan että juhlin sitä Tijuanan yössä cowboylakki päässä hurjissa kekkereissä, niin että banjot soi ja tequila virtaa.

Nyt voin vain laittaa sormet ristiin ja toivoa, että nuoruuden into ja seikkailunhalu säilyy läpi elämän. Elämän pitäisi olla ikuista puistoissa hengailua kevätpäivinä.

Bank Holiday

2011-05-31T08:25:00.000-07:00

Nyt seuraa tälläinen tyhjästä on hyvä nyhjäistä-postaus. Minulla on nimittäin tentti parin tunnin päästä, ja aivokoppeloni on täynnä lähinnä lineaarista regressiota ja diskurssianalyysiä että mitään ylitsepursuavaa verbaliikkaa tuskin on tiedossa.

No mutta, eilenpä oli siis bank holiday, joka on siis nimensä mukaisesti no, pankkiloma. Eli vapaapäivä. Minulle siis mitään erityistä vapaata ei kuitenkaan ollut tiedossa, johtuen tämänpäiväisestä tentistä. Kuitenkin onnistuin taas livauttamaan kamerani laukkuun ja napsimaan muutaman kuvan bussimatkastamme Heatoniin ja takaisin. Arjen kauneutta, arjen kauneutta.

Tällälailla lungisti normaalistihan aina nojailen seiniin. Meikäläisen huudit.

Chinatown. Ajattelin että tuonne voisi vaikkapa mennä taas mättämään vitosen buffettiin ja mennä dippailemaan kaikkea mahdollista siihen kuuluisaan suklaafondueeseen, kunhan saan tentit pois alta.

Oi että. Rakastan näitä. Jos uskaltaisin, niin kiipeäisin itse joskus spraypullon kanssa maalailemaan johonkin tasanteelle ja kirjoittaisin näkyville paikoille runoja.

Jos voisin, nappaisin tuosta ikkunan läpi yhden noista söpöyttä pursuilevista teepannuista.

Poikien kämppää somistaa Lenin museosta Tampereelta mukaan tarttunut juliste.

Mua vähän harmittaa että Englannissa ei olla vielä oikein hoksattu sitä, että nurmikko olis kivempi vaihtoehto tolle asfaltille. Miks kaiken täytyy olla tiiltä tai betonia? Montako kasvia näet kuvassa? Luontoäiti kiittää.

Ja näin.

Ja sitten vielä semmoinen pikku vinkki niille joista on kiva töllötellä ohjelmia telkkarista, mutta suppea ja huono ohjelmatarjonta ärsyttää; katsokaapa Louis Therouxen dokkareita. Tämä Gonzo-journalismin kuningas osaa kyllä tehdä aivan uskomattomia dokumentteja ihmisistä, jotka elävät ääriolosuhteissa ja onnistuu näppärästi tuomaan ihmisten omat näkemykset tilanteista esille ketään tuomitsematta. Erityisesti kannattaa siellä kotikatsomoissa näppäillä hakukenttään The City Addicted to Crystal Meth ja Law and Disorder in Johannesburg. Saa vähän perspektiiviä omaan elämään ja siihen millaista elämä voi oikeasti olla.

ihana toukokuu

2011-05-27T09:24:00.000-07:00

Päätin viime viikolla, että kannan viikon verran kameraa mukanani, jotta voin ottaa kuvia tylsistä ja tavallisista tilanteista. Kamera kyllä oli viikon laukussa. Sain otettua kokonaiset yksitoista kuvaa.

Pala yliopistoa sunnuntai-iltapäivänä

Pala minua maanantaiaamuna. Voisin pistää tähän viereen koulukuvan ala-asteelta ja kukaan tuskin huomaisi mitään olennaista eroa.

Olenkohan koskaan maininnut että matematiikka on harvinaisen syvältä suolesta? Lusmuilin lukion läpi käymällä vain kolme pakollista lyhyen matematiikan kurssia ja saatuani lakin päähän myhäilin tyytyväisenä, etten enää koskaan joudu lukemaan mitään, jolla on minkäänlaista kosketuspintaa matemaattisen ajattelun kanssa. Näin sitä tammotaan läpi poliittisen tutkimustyön kurssia. Oksennusrefleksi.

Viime perjantaina ulkona muutaman venäjättären kanssa. Toi random tyyppi tuossa vasemmalla muistuttaa epäilyttävästi Where's Waldoa. Opin taas kantapään kautta, miksi normaalisti pyrin välttämään yökerhoja tai muita illanviettopaikkoja, jotka kuhisevat itseään yläluokkaisiksi kutsuvia ihmisiä. Tutustuin erääseen parikymppiseen pariskuntaan, jotka olivat menossa naimisiin ja heillä oli kinaa siitä, minne pakollisten seremonioiden jälkeinen häämatka kohdistuu. Kina johtui siitä, kun tytteli ei kuulemma pystynyt matkustamaan samassa lentokoneessa "rahvaan keskiluokan kanssa" (kuulemma liian alentavaa ja likaista), vaan olisi halunnut että pari lainaa isukin privaattia jettiä. Toinen oksennusrefleksi.

Ehkä yksi lempparijuttujani on kotini ja yliopiston väliin jäävä iso laidunalue (?), johon aina kesäaikaan ilmestyy märehtiviä lehmiä. Ja lemmut aika harvoin jaksavat välittää ohikulkevista opiskelijoista, vaan tähän tapaan jäävät joskus laiskottelemaan kävelyväylälle ja ilmeisesti lepuuttamaan niskalihaksiaan kaverinsa takapuolella.

Elämäni ensimmäiset viikot Newcastlessa asuin noissa takana siintävissä rumissa, tummissa asuntoloissa neljän ihanan oksentelavan ja alasti juoksentelevan teinin kanssa. Näin niistä yhtä tuossa eräänä viikonloppuna eikä ollut vauhti ainakaan drinkkien määrästä päätellen yhtään muuttunut.

The tunnel to hell. Tunneli koulun kirjastoon.

Joskus voi vähän kiukuttaa.

Rakastan näitä backstreettejä ja niillä usein palloa pelaavia lapsia.

Ainiin ja mitäs vielä. Sain toissapäivänä elämäni ensimmäisen metrosakon. Olen ovelana velmuna oppinut tuntemaan pysäkit, joilla erittäin harvoin esiintyy lipuntarkastajia, ja näin ollen kulkenut sellaisten pysäkkien väliä tämän vuoden aikana semmoinen palttiarallaa vähintäänkin satakertaa. Olen myöskin nokkelana onnistunut tunnistamaan lähenevän lipuntarkastajan tuntomerkit ja hyppäämään kyydistä kuin sellainen tupsahtaa paikalle. Tällä kertaa ne olivatkin minua viekkaampia ja olivat pukeutuneet maastonvihreisiin takkeihin ja minä pahaa-aavistamatta jäin niiden haaviin. Tällä kertaa en myöskään muistanut ottaa mukaani valelippuani, eli joskus viime vuoden tammikuussa ostettua lippua, jota joskus vilautan peittäen peukalollani päivämäärän.

Ja toinen ilmoitusluontoinen asia on se, että ensivuonna olen osana tutkintoani töissä. Meillä oli vapaaehtoinen kurssi, jonka saa suorittaa tekemällä mitä tahansa palkatonta työtä lukuvuoden ajan. Ajattelin osallistua kodittomien ruoka-apuprojektiin. Lähdenpä tästä kiillottamaan sädekehääni.

hemma hemma

2011-05-19T03:36:00.000-07:00

Voin aika päättäväisellä ilmeellä sanoa, että en juuri koskaan pode koti-ikävää. Nautin olostani maantieteellisestä sijainnistani riippumatta ja useimmiten Suomi tuntuu paikalta, jossa on kiva käydä mutta tuskastuttava asua.

Mutta tältäpä ei juurikaan tuntunut kyllä kaksi päivää sitten. Katselin netistä Suomen yliömäistä ilakointia ja Mertarannan selostuksia ja poskelle nousi kyynel. Sitten toinen. Ja kolmas. Ja tässä vaiheessa mentiinkin jo vauhdilla. Tuli aivan kamala ikävä kotia ja suomalaisuutta ja sitä, että kanssaeläjät ymmärtää mitä hienoa siinä on, että voittaa Ruotsin jääkiekossa ja että mitä konnotaatioita Ukkometso herättää. (ei sillä, ettenkö Suomessa ollessani aina yleensä naureskelisi tälle kaikelle ja hymähtelisi ihmisille, jotka ottavat Karjalat ja Pohjanmaat oikeasti tosissaan).

Nyt muutaman päivän asian käsittelyn jälkeen olen taas palautunut takaisin normaalitilaan. Ja stressannut (no ylläri) tenteistä ja sen sellaisista. Olen muuten huomannut etta muistan ulkoa yliopiston kahviautomaatin eri kahvien hinnat. Ja nykyaan paivani kohokohta on ostaa lounastauolla leipa ja syoda se.

Taman hetkellisen sosiaalisen elaman puuteen havaitsi myos eras toinen ja vei minut eilen pienelle stress-relief ravintolaillalliselle ravintola Santanaan. Ja olihan minun ikuistettava tilanne myos muutamalla kuvalla, jotka todistavat kamerani uskomatonta laatua.

Kattokaa nyt tota jälkkäriä! Tryffeli-suklaa jäätelö, jonka sisällä oli sulaa suklaata ja joka oli kuorutettu suklaalla ja suklaakastikkeella Ei varmaan jää kamalan epäselväksi, mistä jälkiruoasta pidän. Lisäksi jouduimme ottamaan taksin ja meitä kyyditsi maailman hulluin taksikuski, joka viidessätoista minuutissa ehti jakaa kanssamme vivahteikkaan nuoruutensa naishistorian.

Kattellaan taas! Ehka ensikerralla voin vaikka kertoa jostain vielakin mielenkiintoisemmasta, kuten mm. kuinka harjaan hampaani aamuisin ja mitka kengat minulla on tanaan jalassa.

Granlund, marry me

2011-05-14T06:17:00.000-07:00

Nykyään pyrin selviämään päivittäisestä elämästäni mm. noudattamalla terveellistä ruokavaliota aka. syömällä skottilaisia puurohiutaleita.

Kattokaa nyt. Eikö ookkin jotain huumoriarvoa tolla pakkauksella. Vahva skottimies työntää kuulaa kiltti päällä. Ja kohta tulee navakka tuulenvire ja, no, hymyilyttää joka aamu kun nään ton. Ainakin saan päivittäin pienen "the true taste of Scotland" annoksen.

Ja sitten asiaan. Oon koko aamupäivän askarrellut pieniä suomenlippuja (joo, oikeesti), joita sitten huomenna jakelen kaikille jotka uskaltavat astua olohuoneeseen. Ja jos tässä talossa yksikin norjalainen erehtyy puolustamaan petollista rajanaapuriaan Ruotsia, saa viettää yönsä takapihalla vesisateessa.

Ja sitten vielä toiseen asiaan, joka on saanut viime aikoina innostuskäyräni nostamaan viisareitaan: Alle kuukauden päästä vanhenen taas vuodella ja olenkin taas ikäkriiseilyn huipulla. Tämä nyt ei varsinaisesti vielä riitä sen suurempaan innostumiseen. Mutta se fakta, että minulla on kuulemma tiedossa synttärireissu ulkomaille on saanut säärikarvani koholle. Toivon että kyseessä olisi vaikkapa Marseilles. Lupaan etten pistäis yhtään pahakseni.

Nyt koitan palautua pilvilinnoistani takaisin normaalitilaan ja kaivaa jääkaapista eilisen intialaisen takeawayn jätteet ja avata ihanan tutkimustyön raportin ja pällistellä että mitä ihmettä siihen kirjoittaisin.

Oodi Äideille!

2011-05-08T15:27:00.000-07:00

Onnea kaikki maailman äitit, erityisesti meikäläisen oma maamuska, joka ei tänä vuonna saanut valitettavasti aamiasta sänkyyn, sillä molemmat lapset ovat lentäneet maailmalle pesästä.

Mutta silti sylin täydeltä haleja maailman parhaimmalle äidille! Jos olisin kotona olisin leiponut ison vadelmasuklaakakun ja keittänyt ison pannullisen kahvia.

Simaa väärään kurkkuun

2011-05-01T06:06:00.000-07:00

Joo hauskaa vappua nyt sitten taas kaikille!

Minulla se meni jopa niin hauskasti, kuin kirjoittaessa esseetä aamu viiteen asti ja lukiessa Facebookin ihmisten humalaisia statuspäivityksiä. Eihän täällä kukaan vappua nimittäin juhli.

Että näin katkeran äänensävyn värittämänä toivon teille että se kuplajuoma aiheuttaa vähän kullekkin pientä morning after-tunnetta siellä vatsansopukassa.

No ei vaineskaan. Syökää loput tippaleivät, nauravat nakit ja deletoikaa kameranne muisti.

Kevättä rinnassa

2011-04-28T16:34:00.000-07:00

Huuhtikuu on, kuten jo aiemmin sanottu, täynnä toinen toistaan hekumallisempia mediatapahtumia.

Ensinnäkin muutaman päivän päästä William ja Kate ja näin suomalaisittain Viljo ja Kati tallastelee alttarille sanomaan jaat. En malta odottaa. Normaalisti tuskin jaksaisin ihan kamalasti innostua aristokraattien hömpötyksistä ja siitä, kuinka näihinkin häihin luultavasti uppoaa sievoinen viipale verorahoista. Mutta koska oikeasti olen salaa vähän mustis Katellle tosta Wiljamista, sillä omaan alkuperäiseen suunnitelmaanihan kuului tavata joku englantilainen herttua tai muuten vain siniverikkö ja hivuttautua kuningasperheeseen ja syödä sunnuntaiaamupäiväisin kuningattaren kanssa joutsenroastia, niin joku tässä touhussa viehättää.Onneksi mulla sentään on jotain kuninkaallisia yhteyksiä, sillä Wikipedia opetti mulle tänään aivan jotain uutta. Yksi Englannin rinsessoista opiskelee mun kanssa nimittäin samalla kurssilla politiikkaa. Siis mitä? Olen siis mahdollisesti tietämättäni saattanut istua kuninkaallisen viereen luennolla. Tosin kyllä vähän kyseenalaistan tän tiedon paikkansapitävyyttä.

Toivottavasti Katella ei ole yhtä kamalaa kasarimekkoa puhvelihihoineen, kuin Diana-reppanalla silloin aikoinaan.

Mutta sitten kuninkaallisia häitäkin tärkeämpään asiaan. Kaikkihan tietävät MTV:llä pyörineen valkoisen roskasakin keskuudessa suuren suosion saavuttaneen Jersey Shoren. Noh, nyt on (kiitos jumala) tullut kyseisestä sarjasta brittiversio. Ja arvatkaapa mihin kaupunkiin se sijouttuu? No meikäläisen nurkkiloille tietysti. Kohta pamahtaa telkkariruudusta Geordie Shore ja käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että kun menen perjantai-iltana viihteelle, voin törmätä tanssilattialla joukkoon steroidi&silikoni-pumpattuja teinejä sekä MTV:n kuvausryhmään.

Kiitos maailma aivoja säästävästä roskaviihteestä ja siitä, että tässä maailmassa on olemassa aivan käsittämättömän taukkeja kanssaihmisiä, joita minä itse voin paremmudentuntoa kokien ja omaa itsetuntoani pönkittäen katsella kotisohvalta.

Terkkuja sinne Suomeen! Pitäkääpä Halla-Ahoinenne ja Hakkaraisinenne hauskaa.

Me loves Morocco part 2

2011-04-25T09:37:00.000-07:00

Kuten aikaisemmasta postauksesta tuli jo ilmi, matkamme seuraava etappi oli Casablanca. Arkkitehdin kanssa matkustaminen vaati visiittiä kyseiseen kaupunkiin, sillä sieltä löytyy Art Decoa sun muita tyylisuuntia edustavia rakennuksia. Kokonaisuudessaan kaupunki oli vähän pettymys ja aika kaoottinen. Lisäksi meitä onnistui huijaamaan ärsyttävä lihava ja sylkeä pärskivä taksikuski ja satuimme yöpymään budjetillemme ylihintaisessa hotellissa. Positiivista oli kuitenkin se, että rantaboulevardilta löytyi mukava yksityinen rikkaiden länkkäreiden lököttelymesta uima-altaan vieresta, jonne päätettiin leiriytyä muutamaksi tunniksi nauttimaan pienestä ylimääräisestä luksuksesta ja sain jopa suklaajäätelöannoksen pysymään sisälläni.

Tää kuva on kuin jostain 90-luvun perhealbumista. Hei olen Taika ja tässä minä tönkköposeeraan!

Kun olimme saaneet tarpeeksemme eurooppalaistyylisistä rantaboulevardeista ja laitakaupungin slummialueista, keräsimme kimpsumme, otimme aamun ensimmäisen junan takaisin kohti Marrakeshia ja sen ikuisesti purevaa charmia. Ja kuten alkuperäisestä suunnitelmasta käy ilmi, oli tarkoitus suunnata myös kohti Saharaa (olisin palavasti halunnut ottaa valokuvan Timbuktu 300km-kyltin vierellä), mutta koska minun sairastamiseeni oli Chefchaouenissa mennyt yksi ylimääräinen päivä, oli pakko muuttaa suunnitelmaa. Eli teimme päiväretken Cazcades de'Ouzoudin vesiputouksille pienen berberiläiskylän viereen, jossa meitä oli vastassa maailman hulluin berberiläisopas, joka kierrätti meitä ympäri vesiputouksia ja kylää.

Ehkä juustoisin yhteiskuva meistä kahdesta ikinä.

Vaihtaisin mielelläni etnisyyttä ja rupeisin berberiksi, muuttaisin paikalliseen kylään ja alkaisin punoa vaikka mattoja ja köllöttelisin päivittäin tossa putouksen alla olevassa lammessa kirkkaankeltaisen uimapatjan päällä pääni kokoinen pirtelöannos leukani alla.

Illalla palattiin takasin Red Cityyn ja alettiin metsästää poliisilaitosta. Monen tunnin jälkeen meille valkeni, että vakuutusrahojen saaminen varastetusta laukusta on erittäin kovan työn alla ja vasta myöhemmin tuli mieleeni, että olisi pitänyt ehkä heilutella pientä setelinippua paikallisen komissaarin nenän alla ja johan olisi dollarin tuoksu voinut saada jotain aikaiseksi. Alla tapahtumien kulku kronologisessa järjestyksessä;

1.Menemme lähimmälle poliisilaitokselle, joka sijaitsee keskeisimmällä paikalla ja selitämme asiamme. Joku poliiseista tylysti ilmoittaa, että ei kuulu heidän vastuupiiriinsä ja kehoittaa meitä menemään toiselle poliisilaitokselle muutaman kilometrin päässä.
2.Menemme toiselle poliisilaitokselle, jossa kävelemme sisään huoneeseen, jossa viisi poliisia viettää kahvihetkeä ja polttaa tupakkaa savusta sakeassa huoneessa jalat pöydällä. Koska kukaan ei juuri puhunut englantia, teimme pienen pantomiimiesityksen siitä, kuinka laukku varastettiin. Yksi poliiseista kehottaa meitä menemään poliisilaitokselle numero 5, joka, no, sijaitsee taas aivan toisella puolella kaupunkia.
3. Pitkän kävelymatkan jälkeen saavumme poliisiasemalle, jossa pitkän keskustelun ja jahkaamisen jälkeen komissaari kertoo että olemme taas aivan väärässä paikassa ja ei, varastettu tavara ei kuulu myöskään heidän vastuutehtäviinsä. Asiasta vastaa kuulemma laitos numero 2. Kaikki tämä sen jälkeen kun olimme istuneet noin puoli tuntia odottamassa kun kyseinen poliisi istuu kirjoituskoneensa (!!) ääressä äärimmäisen modernissa työympäristössään hätistelemässä kärpäsiä.
4.Tässä vaiheessa kello olin jo niin paljon, että päätimme jättää poliisikäynnin seuraavalle aamulle.
5. Seuraavana päivänä joudumme taas menemään ensimmäiselle poliisilaitokselle kysymään varsinaisen poliisilaitoksen osotetta, koska meillä ei ole hajuakaan missä se sijaitsee. Pitkän kädenväännön jälkeen joku tietää kyseisen paikan osoitteen ja kirjoittaa meille taksia varten arabiaksi ja ranskaksi pienen lapun johon meidän tulee mennä.
6.Saavumme viimein asemalle numero 2 ja taas sama homma; kukaan ei puhu englantia ja paikalle saadaan vihdoin henkilö jonka kanssa voimme kommunikoida muutenkin kuin esittämällä mielenkiintoisia pantomiimiesityksiämme. Kyseinen poliisi ilmoittaa, että vakuutuspaperin tekeminen on liian työlästä ja että siihen menisi neljä vuorokautta.

Että vinkki niille, jotka vakuutusrahojen toivossa metsästävät poliisilaitosta Marokossa; kannattaa jäädä hotellille makaamaan. Onneksi pientä ylimääräistä hupia koko touhuun toi Adam ja Adamin nottinghamilaissävytteinen aksentti. Joka kerta kun kysyimme paikallisilta tietä poliisilaitokselle, keskustelu meni kutakuinkin näin:
-Do you know where is the police station number 2? (tämän jälkeen keskustelukumppanimme kasvoille nousi aina hölmistynyt hymy)
-Playstation 2? You wanna play Playstation 2?

Muutamaan otteeseen lähdimme tietämättämme kävelemään kohti jotain pelikonsolikauppaa, kun kuulija oli tosiaan luullut, että meillä on kova tarve pelata pleikkaria, kunnes ymmärsimme että on parempi että Adam on brittiaksentteineen hiljaa ja antaa minun puhua,

Oikeasti tuon hymyn alla on silkkaa kauhua. En juurikaan pidä mistään luikertelevasta, enkä myöskään siitä, että tuo jeppe siunasi minulle monta kakaraa tulevaisuudessa. Saiskohan siihen jonkun vastakirouksen.

Kaiken kaikkiaan suosittelen Marokkoa kaikille. Ihana maa ja voisin syödä taijine-pannussa valmistettuja lammas&vihannes aterioita koko loppuelämäni.

Seuraava matka on jo tiedossa ja se on usemman viikon reissu Venäjän halki Kiinaan (ja ehka Mongoliaan ja Kazakhstaniin jos mammonaa riittaa). Kuolen jo odotuksesta ja selailen nettikeskusteluja aiheesta sormet syyhyten. Jos jollain on kokemusta niin antakaa infoa!

Au revoir!

Me loves Morocco part 1

2011-04-25T06:39:00.000-07:00

Saavuttiin Marakeshin ihmisvilinän, melun, värien ja tuoksujen hallitun kaaoksen keskelle Medinaan, josta otettiin huone paikallisesta rihadista keskeltä bazaarialuetta. Suunnitelma oli seuraava:

1.Ottaa juna kohti pohjoisen Rif-vuoristoa ja pientä vuoristokaupunkia Chefchaouenia.
2.Sopivalta tuntuvan ajankohdan jälkeen palata takaisin kohti etelää ja Casablancaa.
3.Palata takaisin Marrakeshiin
4.Käydä Saharassa.

Jotenka ensimmäinen yö lepposteltiin alla olevan kuvan paikassa siemaillen minttuteetä ja fiilistellen Marrakeshin suurta kontrastia eurooppalaisiin kaupunkeihin.

Jos joskus matkaatte Marokkoon suosittelen ehdottomasti juomaan litroittain tuoretta vastapuristettua appelssiinimehua. Maailman parasta.

Mun sisäinen pieni romuroosa ja shoppailijahirmu heräsi eloon heti kuin näin kaikki noi huivit, nahkalaukut, värikkäät lautaset, taijine-astiat sun muut. Onneksi se sisäinen itsehillintä tuli myös mukaan kuvaan, ja en ostanut ainuttakaan (yhdet housut) esinettä ensimmäisenä päivänä. Minun (tai no itseasiassa Adamin) onneksi, sillä en halunnut ~~Adamin rinkkaan~~ rinkkaani yhtään enempää kannettavaa.

Aamulla haettiin leipää ja hedelmiä ja mentiin mutusteleen aamupalaamme ennen junan lähtöä torin laidalle eikä aikaakaan kun joku paikallinen Babdullah riensi paikalle ja ehti lykätä apinan Adamin hartioille ja joka ennen normaalin ihmisen reaktionopeutta näppärästi sujautti likaiset tahmanäppinsä Adamin suuhun. Onneksi ehdin ikuistaa kyseisen tapahtuman ja Adamin onnea hehkuvan ilmeen. Ja kaikesta tästä nautinnosta olisi sitten pitänyt vielä maksaa ja kyseinen heppu sitten voimakkaalla arabialaisella aksentilla alkoi vakavalla ilmeellä hokea seuraavaa lausetta;

-Give me one hundred dirham.

Kymppi siitä, että saat apinalta koleran on kyllä vissiin ihan käypä hinta.

No, yli kahdeksan tunnin junamatkan jälkeen ja yhden Tangierissa vietetyn yön jälkeen päästiin meidän päämääräämme eli Chefchoueniin. Kyseessä on ne huudit, jossa kasvatetaan Marokon 3 miljardin arvosta vietihashista Eurooppaan ja jossa normaali valkonaama ei juurikaan voi välttyä nuorten poikien "very good stuff, you wanna smoke some kif, yeah? I am your friend, please.. where are you going?", joilta välttyy aika näppärästi vain ravistamalla päätään. Siitä huolimatta Chefchouen on ehkä yksi kauneimpia kaupunkeja, missä olen käynyt.

Vetästiin naamariin couscousit ja lähettiin kaupuamaan vuorille katteleen auringonlaskua ja kuuntelemaan moskeijoiden rukoushuutoa. Oli aika messevät maisemat.

Tähän asti kaikki oli sujunut varsin sutjakkaasti, kunnes yöllä joku marokkolainen bakteeri (veikkaan sitä apinan kantamaa koleraa) iski ja vietin kymmenisen tuntia nauttien ihanasta ruokamyrkytyksestä majatalon vessan lattialla. Laskelmieni mukaan en syönyt neljän vuorokauden aikana muuta kuin kolme banaania, kaksi omenaa ja kaksi appelsiinia. Eli tähän väliin kaikille kilojaan pudottaville helppo laihdutusvinkki, eli;

Marokkolainen mahatauti-dietti

1.Hanki itsellesi mahatauti. Hankkimista helpottaa esimerkiksi pilaantuneen lihan syöminen, sormien pitäminen suussa tai vaikkapa vaihtoehtoisesti likaisen vesijohtoveden juominen.

2. Tästä seuraa usean päivän erittäin epämiellyttävä jakso, jolloin et kykene syömään mitään.

3. Noin neljän vuorokauden kuluttua kykysi syödä alkaa pikkuhiljaa palautua, mutta älä huoli- ruokahalusi tuskin palautuu alle viikossa.

4. Jos tulokset eivät ole haluttuja, toista kohta yksi tarvittaessa.

Seuraavat päivät meni aikalailla ultimaalisessa lötköttelyssä pienen laguunin rannalla ja hotellin kattotasanteella.

Sunnuntaina päätettiin, että on aika jättää Rif-vuoristo taakse ja ottaa suunta kohti Casablancaa, jonka vuoksi mun oli pakko kuunnella koko junamatka SMG:n kyseisen kaupungin nimellä varustettua biisiä. Näin Casablancan ja todellakin ensimmäisen kerran.

suloinen huhtikuu

2011-04-06T11:12:00.000-07:00

Kuten joku näppäräkatseinen saattaapi jopa huomata on viimeisestä blogimerkinnästä vierähtänyt jo aimo tovi. Vastuun vieritän sen tosiasian niskaan, että vielä viikko sitten istuin tiiviisti silmät tapittaen koulun kirjaston tietokoneruutua tavoitteenani saada koottua jonkinlainen portfoliota muistuttava kyhäelmä. Lopulta sain kuin sainkin aikaan tutkimustyön portfolion — tosin ehkä maailman säälittävimmän sellaisen.

Toisena osasyynä kirjoittamisen vähyyteen on se, että viime päiviin asti en ole omistanut läppäriä.

Ja sitten se viimeinen syy: pinkaisin viime torstaina Edinburghin kautta Suomeen viettämään pääsiäislomaa ja toteamaan että tässä maassa on kuin onkin vielä lunta. note to self: vältä tästlähin kaikin keinoin kyseisen kaupungin lentokentällä yöpymistä. Erittäin epämukavaa.

Mutta siis itse asiaan. Kuluneiden päivien aikana olen ehtinyt urheilla uskomattoman paljon. Ja lähettänyt uskomattoman kasan työhakemuksia. Käynyt jopa Toijalassa asti katsomassa Katria ja Katrin koulua ja juonut uskomattomia määriä maitoa. (Päätin että kompensoin kalkinpuutettani juomalla maitoa litratolkulla kaksi kertaa vuodessa; jouluna ja pääsiäisenä).

Tässä viime viikkoina on tullut myös saatettua loppuun rituaaliksi muodostunut Twin Peaksin katsominen. En ole koskaan pettynyt niin kovin minkään sarjan loppuratkaisuun. Itseasiassa en ole koskaan närkästynyt minkään elokuvan/televisiosarjan yhdestäkään juonenkäänteestä niin, että jaksaisin siitä julkisesti kirjoittaa. Kirjoitan kyllä tulevaisuudessa kokonaisen postauksen aiheesta Lynch ja Lynchin kieroutunut mielenlaatu.

Mutta niin. Suomessa on jäljellä vielä kokonaiset kolme päivää, jonka jälkeen käännän taas nokan kohti sitä eriskummallista saarta siinä Euroopan mantereen kupeessa, nappaan sieltä mukaani erään henkilön ja jatkan kulkua kohti Marokkoa.

Ja sitten on vielä toinen asia joka saa minut innostumaan. Nimittäin Kate Middletonin ja prinssi Williamin huuhtikuiset häät. Kyseiseen suureen mediatapahtumaan kuuluu kuulemma eräänlainen juomapeli.

Säännöt:
-Aina kun kuningattaren naamavärkki vilahtaa televisiossa tulee jokaisen osanottajan ottaa hörppy.
-Ensimmäinen, joka David Cameronin lärvin vilahdettua televisioruudulla ehtii kiekaista sanan 'cunt' saa keksiä seuraavan säännön.
-Peliä kestää siihen asti, kun kuninkaallinen pari kävelee pois kirkosta.

Nyt voisin sitten antaa tämän hajanaisen blogitekstin vain olla ja antaa teidän ihailla kuvia, jotka eivät mitenkään liity toisiinsa, blogitekstiin, eikä kyllä tämä blogiteksti yleisesti ottaen edes liity yhtään mihinkään.

PS. Muistakaa äänestää!

kekkeria kerrakseen

2011-03-16T15:21:00.000-07:00

Mua vahan masentaa semmonen pieni, suomalaiselle kirjotusasulle olennainnaisen seikan puuttuminen, eli ne kuuluisat äät ja ööt. Sain kuitenkin vihdoin kiikutettua rakkaan lapparini mun henkilokohtaiselle mikrotukihenkilolle, joka onnistui kuin onnistuikin palauttamaan kovalevyn sisallon ja vielapa lupasi yrittaa parhaansa korjata koko harpakkeen, samalla kun itse tuijottelin silmat pyoreena koko touhua. Jumalan siunausta ihmisille jotka tietaa jotain tekniikasta. Toisin kuin mina.

Ja sitten nain viikon myohassa ajattelin mainita muutamalla sanalla myos viime perjantain Pad Thai Hifi Warehause Launch-kemuista. Toisinsanoen Bykerin tyhjalla teollisuusalueella, tyhjassa teollisuushallissa jarjestetyista ~~reiveista~~ pikku kekkereista. Odotukset oli aika korkealla ottaen huomioon, etta yleensa taman kaupungin yoelama, pienta marginaalia lukuun ottamatta, on aika tasapaksua ja koostuu lahes kokonaan korkokenkaprinsessojen suosimista listahittihelveteista. Ja sitten viela semmoinen seikka etta samainen jarjestaja jarjesti viime kesana mahottoman kivat luolareivit, jotka kuitenkin parin(kymmenen) tympaantyneen poliisisedan toimesta loppuivat kesken.

Mutta sitten. Taivaalta alkoi yhtakkia sataa sen verran vetta, etta hetkellisesti kavaisi mielessa mahdollinen Japanin tsunamin reinkarnaatio Englannin maaperalla. Ja kun nain arkijarjella asiaa pohtii, niin kylma teollisuushalli+ jaatava sade ei ole ihan kamalan kiva juttu. Mutta muuten ihan hauskat kekkerit, totta vie!

Mun henkilokohtaneinen mielipiteeni on, etta jokaisessa yokerhossa pitaisi olla tallainen lakisaanteinen currykioski, mista voi ostaa pilkkahintaan naan-leipaa ja dipata sita ihanaan currykastikkeeseen. Ja kioskina voi ihan hyvin toimia vanha sangynpaaty! Turhaa kermailua!

Kiva kun ma nykyaan niin natisti hymyilen kuvissa.

Nyt sitten aloitan lahtolaskennan siihen, kun Vilma-Lotta ja Mallu perjantaiaamuna tupsahtaa tanne Newcastle Upon Tynen autuaaseen syleilyyn.

Ja viela semmoinen pieni kannanotto, etta voisitteko te siella Pohjois-Afrikassa vahan rauhottua? Ainakin BBC on uutisoinut etta talla viikolla Marokossa on myos luvassa vahan isomman luokan poliittista protestia. Ihan kiva juttu joo, mutta odotettaisko sen verran kaverit etta mina ja Adam mennaan eka vahan kaymaan Marakeshissa shoppailemassa basaareissa ja vaikka julistamassa Lansi-Sahara itsenaiseksi, ja vasta sitten alatte vaatia niita poliittisia oikeuksianne?

Pancakes, Bowling&Beer-Day

2011-03-09T10:46:00.000-08:00

Kuten jokainenhan luonnollisesti tietaa, eilen oli kansainvalinen pannukakkupaiva. Ja mielestani tallaisia kansainvalisia perinteita ei sovi jattaa valista, vaikka en nyt olosuhteista riippuen paassytkaan ihan pulkkamakeen, enka syomaan laskiaispullia. Mutta kelpasipa hyvinkin tallainen britiverio kyseisesta kristillisesta juhlasta. Pakanallisissa merkeissa siis kokoonnuimme meille paistamaan kasan lattyja kokoonpanolla mina, Adam, Sam, Cara, Ffion ja Matt.

Sen verran mun pitaa teita vahan valaista, etta briteille latyt on taikina, johon ei lisata tippaakaan sokeria. Sen sijasta sita sokeria kipataan niitten lattyjen paalle semmonen siirtolohkareen kokonen kimpale ja sitten puristetaan joukkoon sitruunaa. Olin vahan skeptinen paikallisista tavoista ja haikein mielin mietin suomalaisia vadelmahillo-kermavaahto-lattyja.

Huomatkaapa mun sieva hymy.

Sen sokeri-sitruuna sorsselin sijasta tyydyin mieluusti Nutella-jaatelo vaihtoehtoon. Oli niin hyvaa etta mulle tuli oikeasti paha mieli, kun en jaksanut syoda kahta kokonaista pannaria. Kylla kiukutti.

Matt:ille maistuu.

Sitten siirryttiin illan paa-aktiviteettiin eli keilailuun. Paikallisessa keilahallissa on tiistaisin opiskelijapaivat ja keilaus, olut ja ruoka maksaa kaikki £1,50! Muutan tonne ehka asumaan. Mut loytaa tastlahtien rumat lattakengat jalassa syomassa ristikkoperunoita. Muutenkin toi mesta oli ihan kun jostain 80-luvun lopun Texasilaisesta kaupunkilahiosta.

Keilaus on hauskempaa kun muistin. Tuli ihan elavasti mieleen Ylojarven keilahalli, josta joskus ysarivuosina tuli ostettua aina koulun jalkeen irttareita. Good days, good days!

Olin syvasti pettynyt kun Adam ei voittanut mulle neonvarista nallea.

Noniin, ja olihan tosiaan eilen myos kansainvalinen naistenpaiva. Yllaolevassa kuvassa Cara luultavasti ilmaisee naisten oikeuksien ja yhteiskunnan sosiaalisten rakenteiden rikkoutumista liberaalilla kaytoksellaan. Go girls!

Maanantai on uusi sunnuntai

2011-03-08T10:45:00.000-08:00

Kyllatyin kaupungin polyyn, tunkkasuuteen ja metroihin ja raahasin Adamin mukaani lahelle Skotlannin rajaa Rothburyyn pikku maaeutuvisiitille. Tama piti toteuttaa jo sunnuntaina, mutta paadyin istumaan yliopiston kirjastossa yhdeksan tuntia putkeen. Haettiin maailman sopoimmasta leipomota leipaa ja pienesta kylakaupasta juustoa ja kekseja ja muuta mukavaa ja lahettiin tallusteleen kohti metsaa. Kylla, mulle oli ehdottoman tarkeaa paasta juuri metsaan.

Mun oli ihan pakko poseerata jonkun heinakasan paalla.

Oikee kunnon landespede.

Ehka tuhannen vuoden kiipeamisen ja jonkun tiluksilla seikkailun jalkeen loydettiin kukkulan laelta mahdottoman hyva spotti picnikille ja perus levyttelylle. Oli aika massyt maisemat. Muutenkin tuolla taustalla siintavat havupuut heratti mussa jonkun sellasen pienen kansallisromantikon ja jossain tuola takaraivossa kutkutteli semmonen perinteinen hamalainen jarvimaisema. Kylla olis persut ylpeita!

Siela se Adam mokottaa.

Maailman parasta old-school keksisuklaata. Maistuu ihan pikkasen ehka suomalaisille Suffeli-patukoille. Rakastan tuotteita, joissa on sailytetty alkuperanen pakkausmateriaali/ulkomuoto. Tulee ihan mieleen jotkut Elovena-kaurahiutaleet.

Oli ehka maailman produktiivisin ja ihanin maanantai. Kylla kelpas palata takaisin vanhaan tuttuun lahioelamaan. Muuten, noilla samoilla mestoilla piilotteli viime kesana yks englantilainen sarjamurhaaja, jota poliisit piiritti paivatolkulla. Oon ihan tyytyvainen, etta kuulin tasta vasta paluumatkalla. Etenkin kun loydettiin jostain tuolta maastosta luu, joka epailyttavasti muistutti ihmisen reisiluuta.

listalätinää

2011-03-05T06:25:00.000-08:00

Olen jo pitkaan kaavaillut kirjoittavani tannen semmosen kitinalistan siita, mika kaikki tassa saarivaltiossa mattaa. Tassa sita nyt tulee. Tiukkaa settia. Ja loppuun sitten semmonen gotta-love lista niista jutuista, joista oikeasti digautan, etta saadaan pidettya ylla sellasta kaunista balanssia ja harmoniaa ja kaikkien yli-optimistien sisaista mielenrauhaa.

1. Raejuusto. Liian vetista.

2.Normi-juusto. Pelkkaa cheddaria. Murenee kasiin, eika sita voi leikata juustohoylalla. Kiukuttaa.

3. Kierratys. Mua joskus itkettaa kun lasipullot, paristot ja muovitolkit latataan samaan jateastiaan. Ja sit se jateastia voi vaikka sijaita omalla etupihalla niin, etta sita ei kukaan tyhjenna ja siihen alkaa pikkuhiljaa kasautua semmonen vaippavuori viereen, niinkun meidan armailla naapureilla.

4. Epa-aito sosiaalisuus ja hyvanpaivantuttujen jarjeton maara. Okei. Britit on ehdottomasti suomalaisia sosiaalisempia, mutta siina vaiheessa kun suomalainen omiin sosiaalisiin kayttaytymismalleihinsa nojaten olettaa etta nyt ollaan varmaan sellasella asteella etta ollaan tosi ystavia, niin britille se merkitsee sita etta ollaan vaan pelkkia hyvanpaivantuttuja. Eli toisin sanoen rimaa on ihmisten kanssa vaikea hipoa ystavyydeksi asti, mutta tuttuja on koko universumi pullollaan.

5.Asiakaspalvelu. Okei. Nyt ei varmaan ole mikaan taas hyvin. Suomessa kun paikallisessa Siwassa aamutervehdyksen paikkaa kiukkuinen murahdus, niin taalla kysellaan kaikenlaista diipadaapaa siita, etta mita kuuluu ja miten on paiva mennyt jne. Eika siihenkaan sitten kuulu vastata muuten kuin etta no hyvaa kuuluu. Ja sitten hymyillaan ja sanotaan kaksyta kertaa kiitos, kun kassaneiti ojentaa vaihtorahat ja hymy on taas jossain ohimoilla asti. Mina pidan murahtelusta enemman.

6.Luokka-erot ja Rahit. Okei, Rahit on kylla enemman North Eastin juttuja, mutta kylla niita on koko tama saariplantti pullollaan. Eli arsyttavan ylaluokkaisia kersoja, jotka porheltaa yliopistolla isukin kustantamassa minissa, toppaliivi paalla ja jattimainen kiiltonahkalaukku killuttelee kasipuolessa. No en ma kylla paikallisista javersseista (=white trash) ihan kamalasti digauta.

7. Homeiset asunnot ja kylmyys. Voisin kirjoittaa tasta vaikka kansalliseepoksen.

8. Missaan ei ole metsia. Okei, nyt liikutaan sellasella alueella, joka on varmaan ainoastaan suomalaisille tuttua hommaa. Mutta musta olis kylla ihan jees menna joskus yksin johkin aarniometsaan mokottaan kannon paalle kumisaappaat jalassa ja katteleen jotain jarvimaisemaa ja sita kun joku hauki hyppaa rantakaislikossa. Kannattaa yrittaa. Paikallinen maanomistaja Bob varmaan hyokkaa kivaarin kanssa jostain nurkan takaa ja lataa sut tayteen hauleja. Ei ole kivaa se.

Ja sitten se naista-mina-pidan-taalla-eniten-lista:

1.Brittipojat. Hauskan kalpeita ja honteloita ja se ihana aksentti. Ja nyt sellanen henkilokohtanen mielipide, etta noin keskiverrosti miellyttaa enemman meikalaisen silmaa, kun suomalaiset miekkoset. Paitsi sitten tietysti kaikki gingerit ronwelsleyt sun muut.

2. Englantilainen ruoka. Okei. Tiedan ristiriitaisuuden yllaolevan kanssa. Mutta on se nyt kuitenkin kasittamattoman halpaa ja sitten voi esimerkiksi tehda asioita, mita ei kotona tulisi ikina tehtya esimerkiksi syoda pitsaa ja dipata sita majoneesiin. Ja sitten voi seurata omaa laskiintymistaan realiajassa vaikka peilin edessa. Kivaa hommaa!

3. Brittihuumori. Mita mun elama oliskaan ilman Peep Showta tai Pikkubritaniaa!

4. Jalkapallo. Musta on koomista seurata vieresta sita, jos Man United haviaa ja Adam on koko loppupaivan kiukkunen. Tai jos se sitten vaihtoehtosesti voittaa, niin sen voi vaikka patistaa hakemaan mulle kaupasta suklaata tai tiskaamaan tiskit. Jalkapallo-otteluiden tulokset pitaa ottaa huomioon kasitellessa miehia. Tai sitten se, jos vaikka sunnuntaiaamupaivalla kavelen stadionin ohi (kylla, asun lahella yhta Englannin suurimmista jalkapallostadioneista) ja siina vieressa nelikymppinen punakka mies (jolla on tosi lyhyt kaula ja se kaljuuntuu. Jostain syysta taa kuvaus aina patee jalkapallohuligaaneihin) oksentaa kaverinsa pelipaidalle, ja sitten sen kaveri yrittaa huitaista sita naamaan, mutta sen sijasta horjahtaakin taaksepain ja kaatuu maahan kun on tullut huitastua naamaan vahan liian monta brown alea. Kiva seurata!

5. Kansainvalisyys. No onhan taalla nyt enemman sita jepulaa, kun siela Pohjolassa.

6. Yoelama. Ja onhan niita baarejakin ehka jokunen enemman.

Nyt tassa loppusuoralla mun pikkuiset aivosolut lyo tyhjaa ja sitapaitsi mun pitaisi keskittya esseen kirjoittamiseen, jonka dedis on maanantaina, ja joka viela kaikenkukkuraksi havisi kokonaan, kun tietokoneeni meni eilen rikki. Kylla. Yhtakkia naytto vai pimeni ja hetken kuluttua siihen ilmestyi sellaisia varillisia raitoja (??!) ja nyt se ei inahdakkaan. Etta semmoista mukavaa. Kovastihan tahan nyt kaipasinkin ylimaaraisia kustannuksia. Tosin ajattelin huomenna kiikuttaa sen Jayn hellaan hoivaan. Kaikilla naisilla pitais olla ainakin yks norttikaveri, joka opiskelee robottiteknologiaa ja jolla voi korjauttaa kaikki vimpaimensa.

Etta sellasta. Enjoy!

ei tässä kyllä oikeastaan ole päätä eikä häntää

2011-02-26T05:48:00.000-08:00

Vaihdettiin Tinan kanssa tässä taannoin huoneita, ja itse pääsin vihdoin asettumaan kodiksi tähän pienempään makkariin. Ongelmana oli kuitenkin se, miten saada ahditettua about miljoona kuutiota tavaraa puolta pienempään huoneeseen. Kun puolitoista vuotta sitten muutin tänne, minulla oli kolme matkalakkua. Kun viime vuonna muutin uuteen kämpäään, niitä oli peräti kahdeksan. Nyt en uskalla edes ajatella niitä ponnistuksia, mitä edessä siintää, kun valmistuttuani muutan luoja- tietää- taas- minne. Nyt sielä kotipuolessa voi joku alkaa varailemaan jotain rekka-autoa, jolla sitten hurauttaa Euroopan halki. Voidaan tehdä kiva roadtrippi. Katri, onko Jussilla rekka-auto korttia?

Huomatkaa meidän kauneutta säkenöivä takapiha. Ja mun kuoleva ystävänpäiväruusu.

Sitten torstaina oli Inertiat. Orastelevaa flunssaani uhmaten päätin, että näitä kekkereitä ei jätetä välistä ja että mulla on suorastaan moraalinen vastuu ja sosiaalinen velvollisuus olla läsnä. Muuten olen hitusen kyllästynyt saamaan jokikisen flunssan ja bakteerin, mikä tässä 60 miljoonan ihmisen populaatiossa on liikkeellä. Epäilen, että jollakulla on jotain salaisia kaunoja meikäläistä kohtaan ja piilottelee lipastossaan Taika-woodoonukkea. Nyt olisi siten korkea aika heittää se nukke menemään. Tai sitten mahdollisesti kykenemättömyyteni pysyä sisätiloissa kipeänä saattaa olla osatekijä siinä, että olen jatkuvasti flunssassa.

Sitten tuossa vähän antia siitä, mikä tahdittaa mun lauantaipäivää. Mun on nyt ehkä pakko käydä Scarboroughissa.

harrastusmania

2011-02-24T13:26:00.000-08:00

Kaikki akoi joskus yhdeksänkymmentäluvun puolivälin kieppeillä kun äiti vei minut alle kouluikäisten kansantanssiryhmään. Muistan, että siellä oli joku ilkeä ipana, jolla oli kirkkaan violetit sukkahousut ja joka sabotoi muiden kakaroiden mielenrauhaa. Päätin, ettei tanhuaminen kuitenkaan olisi se mun juttu, eihän siinä edes saa pitää mitään kauniita prinsessahörhelöitä.

Sitten tuli baletti. Leikki-ikäisten tyttöjen ylin unelma on tanssahdella kevyesti halkaisijaltaan kuusimetrinen vaaleanpunainen tutu vyötäröllä Joutsenlammen tahdissa. Meidän ryhmällä oli pelkät tylsät valkoiset uimapuvun näköiset asut ja opettaja oli ilmeisesti saanut opetusmetodeihinsa vaikutteita mm. Kiinan vapautusarmeijan riveistä tai Führerin Saksasta. Piti loikkia huoneen halki ja tehdä nättejä hyppyjä. Nilkka ei kuulemma taittunut niinkuin piti. Jostain syystä en enää ilmestynyt seuraaville tanssitunneille.

Ja pianansoitto. Innostusta riitti siihen saakka, kunnes meille hommattiin henkilökohtainen opettaja, joka oli epäilyttävästi kaljuuntuva ja jolta oli varmaan synnytyslaitoksella poistettu otsalohkosta huumorin ymmärtämiseen vaikuttava alue. Siihen jäi piano ja tilalle tuli koripallo.

Koripallo ei sinänsä ole kyllä mikään optimaalisinta lajia edustaja urheilumuoto, sillä lyhyyteni ansiosta minulle olisi ehkä pikemminkin sopinut nyt esimerkiksi vaikka limbo.

No, tämän jälkeen ollaan käyty rankka lista läpi kahdeksan vuoden teatteriopistosta kolmen viikon lattaritanssitunteihin. Valitettavasti mikään ei ole jäänyt elämään.

Tämä harrastamattomuuden jättämä tyhjyyttä kumuava aukko on nyt siis täytettävä. Ja arvatkaapa millä tällä kertaa!

Kyllä. Bongorummuilla. Asiasta kuultuaan armas isoveljeni vahvasti epäili, että minusta on tullut likaisessa norjalaisvillapaidassa bongorumpuja soittava hippi. Niin tai näin, tästä lähtien tässä talossa kuullaan afrikkalaisrytmejä. Tosin sen verran olen itseanalyysiä harjoittanut tässä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, että mahdollista on, että soitan kyseisiä rumpuja kerran, tuskastun, ja ensi kesänä ne taas koristavat Tampereen kirpputoripöytiä.

Mitä täällä tapahtuu?

2011-02-18T10:20:00.000-08:00

Eilen tuli nautittua aimo annos musiikkimaailman ihmeitä.

Kyseessä oli keikka Northumberland Armsissa. Alunperin lähdin vain katsomaan kavereiden punkkeikkaa, mutta odotusten täyttyminen menikin sitten ihan uusiin stratosfääreihin.

Ensimmäistä esiintyjää en juurikaan nähnyt, sillä saavuin paikalle vain pari minuuttia ennen esityksen loppumista, mutta sillä perusteella mitä kuulin, en juurikaan missannut mitään. Joku heppu istui kyykyssa lattialla basso sylissään ja sai aikaan uneliaalta kuulostavan metelimaailman, josta joku varmaan kovasti digautti, mutta meikäläisen näkökulmasta korvia vain särki. Heppu sai lopussa jättiabloodit. Mua vähän sisäisesti nauratti.

Sitten oli vuorossa vanha kunnon Jalkakarva. Ja iso energiapamaus. Sam rääväsi ja römisi ja tällä kertaa oli vielä paikan akustiikatkin sen verran kohdallaan, etta sain ensimmaista kertaa lyriikoista vähän selvää. Tykkään poikien tyylistä siinä suhteessa, että kun solisti laulaa ja remuaa etualalla (ja joskus vähän yleisönkin seassa) niin taustalla pojat vaatimattomasti soittaa, usein selkä yleisöön päin. Sanottakoon että kyseisellä bandillä on ollut sellainen vaikutus yleisöönsa, että viime keväänä eräällä keikalla yksi lihava, karvainen mies riisuutui vaatekerroksestaan ja hippaloi ympäri baaria kilistimet heiluen. Onneksi en ollut paikalla.

Ja sitten. Viimeisenä eräs uusi-seelantilainen partanaamainen jeppe istui lattialle alas värikkään räsymattonsa päälle ja avasi mikserilaatikkonsa (musiikkielitistit auttakaa mua! mikä on oikea termi semmoselle salkulle jossa on monta näppäintä ja vimpainta?) eteensä, basso sylissään. Sen jälkeen alkoi kaksikymmentä minuuttia kestävä äänimaailmapärinä. Yleisö istui rauhassa lattialla ja kuunteli ja katsoi, kun heppu kieppui ja myöri ympäriinsä mattonsa päällä ja näytti vähän siltä, että käynnissä oli joku mentaalinen luomisorgasmi. Kaverin häpeilemätön tyyli luoda taidetta kyllä säväytti ja kaikki rispekti ihan uskomattomasta lahjakkuudesta ja siitä, etta jeppe uskalsi yhdistaa kauniisti luomisen innon ja uskomattoman musiikillisen esityksen. Kun biisi loppui, tyyppi nosti vaatimattomasti kasvonsa yleisoon ja kiitti yleisoa läsnäolosta. Musiikkihifistelijoiden ja hipstereiden eksperimentaalinen vaakakuppi tuli varmaan äyrejään myöten täyteen.

Muutenkin olen tässä tehnyt vähän semmosta nostalgista paluuta parin vuoden taakse ja jostain tuolta koneen syövereistä löytyi kasa Notkeata Rottaa ja Julmaa Henriä ja sitten Katri ja Jussi tässä viime käynnillään sivisti mua vähän että mitä muuta siella Suomenmaalla oikein tapahtuu. Missä tynnyrissä (Englannissa) oikein olen ollut?

Muutenkin, miten tamäkin on jäänyt minulta huomaamatta:

Svea-mamman uuma ja Suomineidon loimet
naapurissa duuma täällä elvytystoimet
haluut perheen elättää käy selättämään toiset
on Suomineito selällään ja levällään sen koivet

Nyt rupean sitten muovaamaan itseäni valmiiksi Caran 40s streep party-teemaisiin synttärikemuihin.

tavaratouhotusta

2011-02-13T10:35:00.000-08:00

On olemassa tavaroita, joita roudataan Ikeasta hyllyjen täytteeksi ja joidenka tunnearvo on jossain siellä nollan alapuolella. Sitten on niitä esineitä, jotka syystä tai toisesta ovat tarttuneet matkanvarrella mukaan ja joidenka kadottaminen saisi aikaan mahdottoman itkupotkuraivarin. Vaikka olenkin aikamoinen romuroosa, olen koonnut sarjan esineitä, jotka varmasti pakkaan mukaan sitten sinne Guatelama-Argentiina akselille koristamaan harmaanvalkoisia seiniäni ja jotka joskus keski-ikäisenä ripustan vaatekomeroni oveen muistuttamaan siitä mitä on tullutkaan tehtyä, kun muu asuntoni on luultavasti sisustettu tylsästi valkoisen eri sävyillä.Tässä niistä muutama:

Ylläoleva joogajuliste tarttui mukaan Suomesta pelastusarmeijan kirpputorilta. Tämän merkityksellisyys sai aivan uudet mittasuhteet tässä taannoin ja olenkin viimeaikoina herätellyt vanhaa joogainnostustani. Ehkäpä joskus vielä liityn vielä Fenhamin buddhistikerhoon.

Ylläoleva seinälautanen oli palkinto vapaaehtoistyöstä ja jos joku tämän joskus pudottaa lattialle, saa sanoa heipat kristallikokoelmalleen.

Tämä ihana, lumihiutaleen muotoinen hopeakoru on joululahja mammalta ja kuljen se kaulassa varmaan vielä kuusikymppisenäkin. Nahkahousut jalassa.

Iguaanitaideteos on ostettu eräältä Nicaragualaiselta taiteilijalta, joka jakoi kanssani koko elämänhistoriansa. Tyyppi asui kuulemma parikymmentä vuotta kadulla Yhdysvalloissa myyden katutaidetta, kunnes palasi takaisin Nicaraguaan puolestaan työskentelemään katulasten kanssa. Jostan kumman syystä NASA hoksasi hepun lahjakkuuden ja tällä hetkellä joku hemmon töistä kuulemma koristaa NASA:n päämajan seinää. Taideteoksen idea on, että se on tehty kestämään kaikkea käsittelyä ja siitä pääsee eroon vain sytyttämälle sen tuleen. Näppärää.

Ainiin ja tähän loppuun vielä semmoinen informaatiopläjäys, että tässä taannoin päätin että luultavasti elämäni on pilalla/sairastun ruttoon/sokeudun/herään huomenna nelikymppisenä ellen saa polaroidkameraa. Jos joku kokee olevansa alan eksperttejä, niin minua saa mieluusti valaista kameroiden eroavaisuuksista ja hintahaitareista. Kattokaas nyt kuinka ihanan ysäriä!

Katri ja Jussi tuli kylään

2011-02-11T04:24:00.000-08:00

Havahduin siihen, että siitä on miltei valovuosi kun viimeksi näpyttelin tänne jotain. Joten informaatioahdistuksen kourissa kirjauduin tänne kirjoittaakseni kuluneesta viikosta, mutta Katripa ehti ensin ja uteliaat voivat lukea selonteon tästä. Kyseisille henkilöille vain tiedoksi, että vasta eilen sain kumipatjan korjattua pois lattialta, ja siihen saakka olen harrastanut ultimaalista köllöttelyä huoneessani kolmen peiton ja ehkä miljoonan tyynyn ympäröimänä.

Kuitenkaan en saata olla julkaisematta muutamaa kuvaa viime viikonlopusta ja pienestä seikkailustamme Tynemounthissa rannikolla.

Ehkä ainut onnistunut kaverikuva musta ja Katrista sitten vuoden 2003.

Katri ja Jussi pussaa!

Tää olis ehkä maailman siistein kuva, jos en näyttäisi idjootilta ja kaivaisi nenääni.

A:n ja Jussin kova yritys tuoda sisäiset pikku gangsterinsa esille.

No onkos mitään muuta tapahtunut?

Huomasin tuossa juuri, että tälläinen englantilainen ruokavalio on johtanut siihen, että rasvasolut ovat ilmeisesti päättäneet järjestää jonkinlaisen joukkotapahtman keskivartalossani. Ajattelin että tälle rasvasolujen talvifestivaalille voisi jopa tehdä jotain ja kävin ensimmäistä kertaa miljoonaan vuoteen kunnon pitkällä juoksulenkillä.

Lisäksi löysin superhalvan tarjouksen, ja toteutin pitkäaikaisen unelmani. Sain vihdoin muutettua ison läjän digikuvia paperiversioiksi ja tänään postiluukusta kolahtikin sata valokuvaa, ja olen koko aamun selannut niitä läpi lapsenomaisella touhotuksella.

Ja olen muuten kohta syönyt kaikki suomalaiset suklaat, jotka Jussi selkä mukkuralla raahasi Tampereelta Lontooseen ja Newcastleen. Että jos joku kokee suunnatonta halua sponsoroida minun suklaansyöntiä, niin lupaan olla estämättä ketään lähettämättä suurta, fazerin sinisesellä täytettyä kuuden kilon pahvilaatikkoa.

Tänään on myös tarkkojen havaintojeni mukaan perjantai, eli kaksosten syntymäpäivä. Bottles up!

terveisia ghetosta

2011-01-30T11:13:00.000-08:00

Ajattelin teille visuaalisesti havainnollistaa meikalaisen hoojeda, mestoja ja nurkkiloita. You name it.

Mut voi esimerkiksi loytaa varastamasta stereoita autoista tai varittamassa paikallisia alikulkutunneleita. Oikeesti oon kylla ihan nynny.

Huomatkaa kuinka uskottavan coolisti nojailen seinaan, kayn ihan oikeasta urbaaniprinsessasta. Alkaa ryppyilko mulle.

En ole koskaan asunut alueella, jossa ulko-ovessa on kuusi lukkoa ja muurin paalle on ripoteltu lasinsirpaleita toivomattomien vieraiden varalta.

Oh Africa

2011-01-25T12:04:00.000-08:00

Tulinpa tänne nyt vain tänne vähän kehuskelemaan että tuli tässä juuri varattua lentoliput näihin maisemiin:

Kuolen halusta päästä seikkailemaan värien ja mausteiden maailmaan ja ennen kaikkea koluamaan uudelleen Marrakeshin uskomattomia, suorastaan epärealistisen valtavia toreja. Pääseepä ainakin hetkeksi pos läntiseltä hemisfääriltä.

Positive anything is better than negative nothing

2011-01-21T11:06:00.000-08:00

Elämän yksi ihanimpia ja kauneimpia asioita on:

-Olla järkyttävässä räkätaudissa tenttiä edeltävänä päivänä ja
-Yskiä koko yö niin lujaa että tuntuu että keuhot vaihaa paikkaa aivojen kanssa ja että ylänaapuri häiriintyy yskimisestäsi niin, että rummuttaa lattiaa ja ottaa oikeudekseen hoilottaa kummallisia lauluja.
-Huomata aamulla kellon soidessa että ei ole nukkunut koko yönä
-Mennä keittiöön ja huomata että puurohiutaleet on loppu
-Katsoa ulos ikkunasta ja todeta että sielläpä on ilmeisesti perkeleellisen kylmä tänä aamuna vaikka eilen paistoi aurinko.
-Lähteä itkukiireessä yliopistolle
-Tehdä tentti kummallisessa lääketokkurassa
-Tehdä tentti ja huomata ettet osaa mitään
-Tehdä tentti ja huomata ettet kyllä myöskään ymmärrä mitään, koska filosofian kysymykset on muotoiltu käsittämättömien lausehirviöiden muotoon.
-Heittää sopivalta kuulostava lottorivi ja lähteä pois tenttisalista.
- Mennä kauppaan ja ostaa ruokaa ja sitten keskellä kotimatkaa (ylämäkeä) kauppakassiin tulee reikä, niin että puolikas patonki vierii kuralammikkoon ja joudut kantamaan currykastikkeet taskussasi.
-Saada soitto poikaystävältä että hän ei sitten pääsekään tulemaan laittamaan sinulle ruokaa. Jaahas.
-Tulla kotiin maksamaan laskuja ja lukemaan seuraavaan tenttiin ja laittaa uuniin teolliselta maistuva mikroateria.

Ja sitten viela tahan loppuun visuaalinen havainto syntymäpäivakakusta, jonka tässa erääna päivanä leivoin. Ylläolevassa kuvassa miltä sen piti näyttää ja alla miltä se sitten näytti.

Luomukseni sai aikaan mielenkiintoisen reaktion sen vastaanottajassa.

Kyseessa siis suklaa-mustikka-irtokarkkikakku. Toimii!

Muuten viimeiset kaksi viikkoa olemme kämppiksen kanssa olleet linnouttautuneina olohuoneeseen, asuntomme ainoaan lämpimään huoneeseen kirjojen, monisteiden ja muistiinpanojen kanssa. Huone suorastaan tulvii kahvimukeja ja karkkipapereita. Myös keittiössä odottava tiskivuori julistaa opiskelun ilosanomaa läsnäolollaan.

ja kohtahan on taas kesä

2011-01-15T08:24:00.000-08:00

Tältä näyttää tammikuu ja minun tämänhetkinen vähäsanaisuuteni:

Yritin kovasti tehdä Billy Elliot-hyppyjä kyseinen elokuvan kuvauspaikan liepeillä.

helvetin kovalevyt

2011-01-09T07:27:00.000-08:00

Vertaansa vailla oleva yllätys oli se, että Englannissa ei ole lunta. Mitä nyt muutama hiutale maassa tänä aamuna. Kaivoin kevättakkini jopa esille ja hautasin paksun toppatakkini kaapin pohjalle.

No mitäs muuta?

Tulipa tässä hajotettua A:n ulkoinen kovalevy, jossa meni samalla täysin korvaamatonta matskua joka on pakko saada takaisin. Kalastelin tuolta netistä, että kadonneen datan takaisinsaanti voi maksaa jopa 800 puntaa. Paljon itkua, raskaita kirosanoja ja sormet ja varpaat ristiin, että näin ei käy. Jos käy, voi olla että saan sanoa terve ikuiselle pussipastalle ja hyvästit suunnitellulle ulkomaanmatkalle. [Lisää tähän omavalintainen voimasana] Jos joku tietää lyömättömiä kotikonsteja kovalevyjen korjaamiseen, niin tietoa otetaan suurella mielenkiinnolla vastaan.

No, onhan tässä ehtinyt tapahtua ihan positiivisiakin juttuja. Toissapäivänä oli Jalkakarvan keikka, ja ensimmäistä kertaa elämässäni jopa tykkäsin hivenen raskaansarjan punkista. Lisäksi Tinalla on helmikuun alussa synttärit. Houkutus oli liian suuri olla järjestämättä kovanluokan kotikekkereitä, tällä kertaa teemalla Psychedelic Circus. Saa nyt nähdä millainen käytännön toteutus tulee olemaan. Helmikuuta nyt muutenkin odotetaan kovalla innolla, sillä tammikuulle ei ole mitään muuta ohjelmaa kuin viikottaisia tenttejä ja iltaisin David Lynchin elokuvia töllöttelyä.

Eikä mulla ole myöskään mitään muuta kuvamatskua kuluneilta viikoilta. Voi kurjuus!

oh my love 2011

2011-01-03T04:42:00.000-08:00

Uudenvuoden vaihtuminen käytiin läpi niin päräyttävillä juhlilla, että en rehellisesti sen kaltaisia kekkereitä ole kuuna päivänä kokenut. Sanottakoon nyt sen verran, että Benny Benassin oli kovin vahvasti läsnä ja kaikkien tuntema syvä rakkaus koko maailmankaikkeutta kohtaan oli käsin kosketeltavaa. Voi voi.

Ne on niitä hetkiä, kun yhtäkkiä kokee suurenmoista riemua siitä asiasta että yksinkertaisesti on vain elossa ja että muutkin ovat. Ja että tulevaisuus on auki ovet ja ikkunat selällään eikä mistään ole sen suurempaa huolta tai murhetta. Miksi yksinkertaisten asioiden oivaltaminen on joskus niin kamalan hankalaa?

Huomenna taas paluu Englantiin. En ole ihan varma olisinko mielläni viettänyt Suomessa enemmän aikaa. Ehkäpä, etenkin kun tenttikausi lähenee kovaa vauhtia. Sama se kai missä sitä maantieteellisesti on, kunhan on liikettä. Takaraivossa kutkuttelee kuitenkin hinku pakata iso reppu, pistää se selkään ja tehdä joku radikaalimman luokan muutos.

Mutta ehkä nyt kuitenkin aloitan tämän vuoden jollain tympääntyneellä tyyneydellä ja hoidan alta pois kaikki pakolliset asiat. Muutoksia odotellessa, halatkaa ihmiset enemmän!

from tampere with love

2010-12-28T13:58:00.000-08:00

Joulu on taas hoidettu perinteisellä asiaankuuluvalla tyylikkyydellä, kuten ylensyönnillä sekä kääriytymällä kolmen untuvapeiton sisään.
Pukki toi mm. läjän ihania kirjalahjoja, joihin ei tosin ole koskeminen ennen kuin on saanut hoidettua kaikki kouluhommat pois alta. Taitaapa siis mennä helmikuulle.

Lisäksi olen potent identiteettikriisiä ensimäistä kertaa sitten ylä-asteen ja kuunnellut identiteettikriisi-oraakkeli Katrin neuvoja liittyen asiaan. Katrihan tunnetusti potee vuosittaisen kriisinsä tavan mukaan aina siinä syyskuun korvilla. Asiantuntijan diagnoosin mukaan kriisi johtuu yksinomaan talvesta. Kun joutuu vuoraamaan koko ulkoisen olemuksensa kuuden toppakerroksen alle, ei sitä voi muuta kun kurjuudessaan märehtiä piilotettua identiteettiään.

Ja kävimmepä Katrin kanssa tässä taannoin myös brunssilla ja kahvilla Valossa analysoimassa kulunutta vuotta. (ja kuten jo aikaisemmasta postauksesta tulee ilmi, olen todennut että brunssit ovat jumalan keksintö. Mikä on parempaa kuin aloittaa aamupäivä mättämisellä ja seurustelulla?) Joulukuussa jouluakin parempaa on lähestyvä uusi vuosi ja siihen liittyvät uuden vuoden lupaukset, joita asiaankuuluvasti tehdään yleensä semmoinen parikymmentä. Vuoden 2011-listalla on mm. seuraavat asiat:

(niin en siis todellakaan tuota kuvan tatuointia)
Enää vajaavainen viikko Suomessa, ennen kuin Englanti taas kutsuu. Loman aikana olen ehtinyt laulaa kaveriporukalla Ukkometsoa Petsamon kupeessa olevassa Haraldissa, käydä Yo-talon perinteisissä tapsantansseissa ja perjantaina sitten koittaa reissu uudeksivuodeksi Etelä-Pohjanmaalle. Kyllä, tunnen olevani taas kovin kovin suomalainen.

2010-12-10T05:09:00.000-08:00

Jos täydellisyydestä on kyse, niin aika lähelle päästään kun löytää keittiöstään aamulla kahvinkeittimen (ottaen huomioon, että allekirjoittanut ei ole juonut kotitekoista kahvia moneen kuukauteen), lempimukinsa ja arvoituksen, jonka avulla myös yhtä vähää-älyinen kuten minä, saattaapi löytää saappaastaan korurasian.

Maailman parasta kahvia. Pehmeä paahto. En enää ikinä juo teetä

Mielellänihän en itse koskaan myönnä potevani minkään asteista koti-ikävää, mutta nyt myös tämä raudanluja "koti on siellä missä sydän on"-inttäjä myöntää, että näin joulun alla alkaa tulla sellainen olo, että kotiin olisi päästävä. Ja kun on vielä katsonut kaikenlaista suomalaista tuotantoa Salkkareista Yrjö Kallisen haastatteluihin, ihan vain siksi että kuulee sitä suomen kieltä.

Ja vietettiinpä tässä taannoin erään valmistujaisjuhlia mm. täydellisen brunssin merkeissä. Itsehän olen erityisen katkera siitä, ettei meidän yliopistossa ole käytössä niitä lättänöitä lätsiä, vaan pelkkä tylsä kaapu.

let it snow

2010-11-25T07:49:00.000-08:00

Tänään aamulla tapahtui jotain täysin odottamatonta. Jotain joka yleensä saa tämän koko saarivaltion täysin päälaelleen ja julkisen joukkoliikenteen kulkemaan kuusi tuntia myöhässä ja mummot jäätymään alilämmitettyihin asuntoihinsa. Niimpä. Tänään aamulla oli satanut lunta. Intialainen naapurini tuijotti kiukkuisena autonsa ikkunoita ja mietti että mitäköhän tässä nyt oikein pitäisi tehdä. Ajattelin tuoda vanhan kunnon ikkunanaraapan tuliaisena suomesta kun sinne 14 joulukuuta saavun.

Lumi on sellainen hauska elementti, että kun sitä kuitenkin aina silloin tällöin sataa tässä maassa, niin aina se aiheuttaa jonkinlaisen hätätilan. Sormet ristiin, että huomiset luennot on peruutettu. Kuitenkin kyseinen loska sulaa seuraavan puolentunnin sisään. Tältä siis näytti luminen Englanti tänään. Tai no siis pikemminkin minä keimailemassa kameralle.

Yllaolevassa kuvassa Ferwikin kyseenalainen jouluikkuna, joka jakaa vahvasti mielipiteita. Itse suhtaudun kyseiseen joululauluja kailottavaan kaupalliseen homppaan lampimalla sydammella (lue: seisoin viisi minuuttia tuijottaen nayteikkunaa)

Ajattelin hyokata ton reunimmaisen karkkilaarin kimppuun ja juosta lujaa karkuun, mutta yleinen munattomuuteni tuli valiin.

Meidän kotiovi hautautuu kohta lumeen.

Tänä viikonloppuna on tiedossa reissu Nottinghamiin anoppilaan, kun englantilainen anoppini on tässä nyt kuukauden verran kuulemma udellut etta milloin saadaan se suomalainen likka sielta arvioitavaksi.

materiajuttuja

2010-11-16T12:42:00.000-08:00

Joskus on ihan kiva jos joku unohtaa syntymäpäiväsi. Ja joskus on ihan kiva jos tämä joku muistaa viisi kuukautta myöhemmin unohtaneensa ne, ja kompensoi läpi käytyä tuskaa viemällä sinut kaupungin parhaimpaan (ja kalleimpaan) intialaiseen ja tilaamalla pullon hienoa viiniä.

Ja sitten voit vaikka löytää huoneestasi kauan himoitsemasi, vaaleanpunaiseen silkkipaperiin käärityt taidegalleriasta ostetut korvakorut.

Lahjoista puheenollen päästäänkin mukavaa aasinsiltaa pitkin seuraavaan aiheeseen eli jouluun. Materialistisia traditioita rakastavana odotan joulua kuin kuuta nousevaa ja aionkin Suomeen päästyäni linnottautua huoneeseeni kattavan konvehtikokoelman (joista kuulkaa yksikään ei ole mitään englantilaista ällösuklaata) kanssa ja lukea kaikki ne kirjat, jotka saan käsiini, ja jotka aikaavievät politiikan opinnot ovat minulta riistäneet. Listalla nyt ovat ainakin Kerouacin Matkalla (joka kyllä pitäisi palauttaa oikealle omistajalleen), Hemmingwayn Vanhus ja meri, ja nobelistikirjailija Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys (joka olisi muuten kiva löytää myös pukinkontista).

Lisäksi kuolaan minikokoisen kahvinkeittimen perään, ettei tarvitse ikuisuuksiin asti tätä teetä litkiä. Ja minähän inhoan pikakahvia. Ja se kahvinkeitin sitten vaikka retroväreissä ja espresso-ominaisuuksilla.

Ja vikana vaatimattomana toiveena olisi sitten vielä vaikkapa lentoliput mihin tahansa maailmankolkkaan, kuten nyt vaikkapa esimerkiksi New Yorkiin, jonne erään ystävän luokse kaavailtu matka kaatui nyt sitten aikatauluongelmiin. Mieluitenhan viettäisin jouluni kyseisessä kaupungissa, mutta kai sielä Suomessakin täytynee joskus käydä.

Ja sitten olisi kiva jos se joulupukki voisi samalla visiitillä ostaa meille koko loppuvuodeksi sähköä, niin ei olisi niin kamalan kylmä ja antaa kausikortin Greggs-leipomoihin, joidenka sämpylöihin on viime aikoina kehittynyt lievä addiktio.

P.S. Jos jollakulla on erityisen kehittavia ideoita siihen, miten voin kriittisesti analysoida G20-maiden tuloslauselmaan vaikuttavaa kansainvalisten suhteiden myyttia, niin ideoita otetaan varsin mielellaan vastaan. Halutessasi lahetan kyseisen dokumenttiplajayksen sinulle sahkopostitse ja annan sinun ihan itse kirjoittaa kyseisen analyysin. Ja mielellaan viela englanniksi.

syysflunssaa

2010-11-09T06:28:00.000-08:00

Maailmassa on paljolti epäoikeudenmukaisuutta. Yksi suurimmista epäoikeudenmukaisuuksista on tällä hetkellä kuitenkin se fakta, että syysflunssa-aalto saavutti nyt kertaheitolla minutkin. Toinen epäoikeudenmukaisuus on se, että äitini on tällä hetkellä tuhansien kilometrien päässä, samalla kun lattialla vellova nenäliinojen määrä kasvaa epäilyttävän eksponentiaalisesti. Englannista ei saa kaupasta ostettua mustikkasoppaa, minun ei todellakaan tee mieli mennä kylmään keittiöön laittamaan itselleni ruokaa ja tekemättömiä koulutehtäviä on kenties enemmän kuin niitä lattialla olevia nenäliinoja.

Mutta tyydyttäydympä siihen tosiasiaan, että tämä lunssa ei nyt ehkä kuitenkaan ole niitä maailman pahimpia epäkohtia.